Essayah’n mielestä maakuntavaalit kannattaisi siirtää eduskuntavaalien yhteyteen 2019

9.6.2017 klo 13:36 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kysyy, miten hallitus on varautunut siihen, ettei presidentinvaalien ja maakuntavaalien yhdistämisestä seuraisi kaaosta, kun aika kansalaisten informoimiseen jää poikkeuksellisen lyhyeksi.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kritisoi hallitusta, että se pitää jääräpäisesti kiinni maakuntavaalien ajankohdasta. Vaalit on määrä pitää presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä 28.1.2018.

Alkuviikosta uutisoitiin, että sote-lait viivästyvät vielä aiemmin ennakoitua enemmän eivätkä ehdi valmistua heinäkuun alkuun mennessä.

Eikö olisi nyt järkevintä siirtää maakuntavaaleja eteenpäin ja tehdä niin, että saamme maakunta- ja sote-vaalien vaatiman lainsäädäntötyön tehtyä huolellisesti loppuun

Euroopan neuvosto suosittaa, että vaaleja koskevan lainsäädännön pitäisi olla valmiina aina vähintään vuotta ennen vaaleja. Maakuntavaalien osalta ollaan siis pahasti myöhässä.

Essayah muistuttaa hallitusta, että vaalirahoituslain mukainen vaaliajanjakso alkaa 1.7. Näillä näkymin edes lainsäädäntö ei ehdi valmistua siihen mennessä vielä.

Essayah osoitti kysymyksensä suoraan pääministeri Juha Sipilälle.

– Eikö tässä tilanteessa olisi nyt järkevintä siirtää maakuntavaaleja eteenpäin ja tehdä niin, että saamme maakunta- ja sote-vaalien vaatiman lainsäädäntötyön tehtyä huolellisesti loppuun saakka. Vaalithan voitaisiin pitää vaikka eduskuntavaalien yhteydessä 2019, Essayah ehdottaa.

Hän muistuttaa, että Suomessa äärimmäisen vähän kokemuksia siitä, miten vaaleja yhdistetään. Viimeksi vaaleja on yhdistetty Kainuun maakuntavaalien yhteydessä, ja silloin käytettiin erivärisiä äänestyslippuja, ja silti hylättyjä ääniä tuli poikkeuksellisen paljon.

– Jos näillä näkymin näyttää, että lainsäädäntöä ei olla saamassa kuin korkeintaan loppusyksystä valmiiksi, niin miten hallitus on varautunut siihen, että vaalien yhdistämisestä ei seuraisi täydellinen kaaos ja että kansalaisten informoimiseen jää aikaa, Essayah ihmetteli.

Ylös