Maija Hurri päätti pitkän valtuustouransa seminaariin Vantaan kaupungintalolla

29.6.2017 klo 12:18 Politiikka Kristiina Kunnas

Vantaalla viisi kautta – eli 20 vuotta ja viisi kuukautta – kaupunginvaltuustossa istunut toimittaja Maija Hurri järjesti näyttävät läksijäiset.

Maija Hurrin juhlaseminaarissa Vantaan kaupungintalossa olivat luennoitsijoina apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth sekä kaupunginjohtaja Kari Nenonen.

Vieraina oli poliitikkokollegoita pitkän valtuustouran varrelta sekä ystäviä eri puolilta Suomea. Myös Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Antti Lindtman, oli paikalla.

Hurri ei asettunut enää ehdolle kevään vaaleissa.

Voi olla, että tulee tyhjä olo jossain vaiheessa. Mutta hyvältä tuntuu nyt.

– Voi olla, että tulee tyhjä olo jossain vaiheessa. Mutta hyvältä tuntuu nyt. Lämmin kiitos äänestäjille ja tukijoille, Hurri kiittää.

– Edellisissä vaaleissa 2012 pidin tavoitteena, että valtuustokaudella saataisiin Vantaan talous tasapainoon. Näin kävikin, Hurri toteaa.

Valtuustouran päättymisen jälkeen tuli myös mieluisa yllätys. Hurri sai vastaanottaa Kuntaliiton hopeisen kunniamerkin ansiokkaasta toiminnastaan Vantaan kaupungin luottamustehtävässä.

2017_Maija_Hurri_hopeinen_ansiomerkki

Valtuustouransa viiden kauden jälkeen päättänyt Maija Hurri vastaanotti Kuntaliiton hopeisen kunniamerkin kesäkuussa. Vasemmalta Vantaan kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Tapani Mäkinen, Jari Sainio (sd), Heikki Heinimäki (kok), Jukka Hako (sd), kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Multala, Maija Hurri (kd) sekä kaupunginjohtaja Kari Nenonen. (Kuva Sakari Manninen)

 

 

 

Ylös