Caruna saanut runkoverkkonsa kuntoon rajuilman jäljiltä

14.8.2017 klo 01:16 Kotimaa KD Lehti

Sähköverkkoyhtiö Caruna on saanut kaikki runkoverkkonsa viat korjattua sunnuntaina ennen iltakymmentä, yhtiö tiedottaa. Pienjänniteverkon vikojen vuoksi sähköttömiä asiakkaita on yhtiön mukaan vielä muutamia.

Mantereella olevien asiakkaiden sähkövikoja korjataan läpi yön niin kauan kunnes sähköt on saatu palautettua kaikille asiakkaille. Carunasta arvioidaan, että viimeiset sähköttömät saarissa olevat asiakkaat saadaan sähköjen piiriin maanantaina.

Suomessa oli sunnuntaina myöhään illalla hieman yli tuhat sähkötöntä asiakasta, joista suurin osa oli Iitissä, Sipoossa ja Mäntsälässä.

Tämän jälkeen yhtiö alkaa poistaa puita sähkölinjoilta.

Pahimmillaan noin 20 000 Carunan asiakasta oli sähköttä Kiira-rajuilman iskiessä Uudellemaalle lauantai-iltana.

Suomessa oli sunnuntaina myöhään illalla hieman yli tuhat sähkötöntä asiakasta, joista suurin osa oli Iitissä, Sipoossa ja Mäntsälässä.

Lähde: STT
Ylös