Kansanliikkeen presidenttiehdokas

27.8.2017 klo 11:38 Pääkirjoitukset Esa Erävalo

Presidentti Sauli Niinistö tulee olemaan kansanliikkeen ehdokas tammikuun presidentinvaaleissa. Tällä oli suuri merkitys KD:n puoluekokouksen kannalta. Olisi ollut vaikea suositella presidentiksi jonkin toisen puolueen ehdokasta.

Niinistön entisen puolueen, Kokoomuksen, kanssa KD on eri mieltä useista sisä- ja talouspolitiikan kysymyksistä, suhtautumisesta eettisiin kysymyksiin ja ulkopolitiikankin kysymyksistä, kuten Nato-jäsenyydestä. Mutta jo ennen presidentiksi valintaansa Niinistö tunnettiin itsenäisenä ajattelijana ja viime vuodet presidentti on toiminut vapaana puo- luesidonnaisuudesta.

Pari vuosikymmentä sitten Niinistö toki oli Euroopan oikeistopuolueiden liiton (Euroopan demokraatit, ED) puheenjohtaja, kun ne hänen johdollaan liittyivät kristillisdemokraattien eurooppalaisen kattopuolueen, EPP:n, jäseniksi. Osin sen perintönä EPP-ryhmä Euroopan parlamentissa jakautuu eettisissä kysymyksissä kahtia kristillisdemokraattiseen ja maallisen liberalismin linjaan, mutta ainakin yhteenliittymä on taannut sille suurimman ryhmän aseman.

KD-väki jakautui kahtia siitä, tulisiko suositella Sauli Niinistön jatkokautta vai asettaa oma ehdokas. KD pääsee heikosti esiin tiedotusvälineissä. Oma ehdokas olisi voinut murtaa tätä lasikattoa ja loistaa tv-väittelyissä, kuten presidentinvaaleissa kuusi vuotta sitten.

Kyselyn mukaan kuitenkin lähes puolet kristillisdemokraateista suuntautuisi äänestämään Niinistöä jo ensimmäisellä kierroksella. Niinistön työhön ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ollaan yleisesti tyytyväisiä.

Puoluekokous antoi suosituksen pätevästä ja kelvollisesta sitoutumattomasta ehdokkaasta, joka ei itse halua olla puoluerajojen määrittelemä. Ketään ei toki määrätä äänestämään häntä, saati osallistumaan kampanjointiin, mutta ainakin hän on vastaehdokkaisiinsa nähden paras valinta johtamaan ulkopolitiikkaa tulevinakin vuosina.