KD-kesäkokous Oulussa – kansanedustajat ja puoluejohto Kauppakeskus Valkeassa

30.8.2017 klo 12:40 Uutiset Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kesäkokous toi kansanedustajat ja puoluejohdon kansalaisten pariin. Kauppakeskus Valkeaan oli viritetty myös esiintymislava, jolla kansanedustajat sekä varapuheenjohtajat kertoivat tärkeistä teemoistaan ja alkavasta syyskaudesta.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kesäkokous jatkaa keskiviikkona ohjelmaansa Oulussa.

Oululainen kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen oli kesäkokouksen paikallinen emäntä. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kiitti oululaisia hienoista puitteista, lämpimästä vastaanotosta sekä hyvistä kokousjärjestelyistä. (Kuva Samuli Rissanen)

Kansanedustajat sekä puolueen puheenjohtajisto olivat tapaamassa kaupunkilaisia sekä haastatteluissa Kauppakeskus Valkeassa aamupäivällä. Haastattelulavalla käväisi tietenkin myös kokouksen paikallinen emäntä eli kaupunginvaltuutettu ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen.

– Valtion tehtävä on kansalaistensa turvallisuuden takaaminen, muistutti kansanedustaja Päivi Räsänen. (Kuva Samuli Rissanen)

– Oli hienoa saada eduskuntaryhmä jälleen Ouluun. Meillä on kotikaupungissamme haasteita esimerkiksi nuorisotyöttömyydessä ja tietyissä muissa asioissa, mutta myös paljon valoisia uutisia, Kemppainen muistutti.

Antero Laukkanen muistutti, että eriarvoistuminen Suomessa on vakavasti voimistunut. – Meilläkin Espoossa on samanaikaisesti suuri joukko Suomen rikkaimpia ja kasvavat leipäjonot. (Kuva Samuli Rissanen)

Meillä on kotikaupungissamme haasteita esimerkiksi nuorisotyöttömyydessä ja tietyissä muissa asioissa, mutta myös paljon valoisia uutisia.

Kesäkokous jatkuu kaupungintalolla puolueen vaihtoehtobudjetin käsittelyllä sekä eduskuntaryhmän muiden asioiden läpikäymisellä.

Puoluesihteeri Asmo Maanselkä osallistui kokoukseen vain tiistaina. Hän joutui palaamaan Helsinkiin kesken kokouksen, sillä keskiviikkona siellä kokoontuvat kaikkien eduskuntapuolueiden puoluesihteerit.

Kesäkokouksen väki vierailee keskiviikkona tutustumassa Oulun satamaan sekä Jätehuollon uuteen biokaasun tankkausasemaan.

Ylös