Mielen sairaudesta omaisen näkökulmasta esikoisromaanin kirjoittanut Heini Röyskö: ”Hanki ammattiapua”

22.10.2017 klo 13:45 Uutiset Kristiina Kunnas

Heini Röyskö kannustaa käsittelemään vaikeat asiat ammattilaisen kanssa. – Tee sovinto historiasi kanssa, Röyskö kehottaa.

Jos menneisyydessäsi ja perheessäsi on ollut mielen sairastumista ja muita tämäntyyppisiä asioita, käsittele niitä ammattilaisten kanssa ja tee sovinto historiasi kanssa.

Tämä on Heini Röyskön vakava neuvo.

Perään hän naurahtaa, että alkaa herkästi paasata poliittisesti asian tärkeydestä.

Omakin elämäni olisi ollut kevyempää, jos olisin saanut jo lapsuudessa ja nuoruudessa avun. Identiteetin rakentaminen on hankalaa sellaiselle, jonka lapsuudessa oma vanhempi on mieleltään järkkynyt.

Heini Röyskön romaani ilmestyi syyskuussa.

–  Varhainen puuttuminen ja ammattiapu ovat välttämättömät. Omakin elämäni olisi ollut kevyempää, jos olisin saanut jo lapsuudessa ja nuoruudessa avun. Identiteetin rakentaminen on hankalaa sellaiselle, jonka lapsuudessa oma vanhempi on mieleltään järkkynyt.

– Minäkin suojelin isääni, enkä kertonut ahdistuksistani, ettei hän taakoittuisi entisestään. Varhainen apu säästäisi yhteiskunnan varoja ja helpottaisi lapsen ja nuoren elämää, Röyskö muistuttaa.

Röyskön kirja Mustat ikkunat julkaistiin syyskuussa.

Lue Heini Röyskön haastattelu täältä

 

Heini Röyskö

• 41-vuotias filosofian maisteri ja toimittaja
• perheessä aviomies ja tytär
• kirjoittaa Heini Issue –blogia, jonka pääosassa ovat naisten tarinat sekä kestävä, kotimainen muoti

 

Heini Röyskön romaania Mustat ikkunat voi hankkia täältä:  https://holvi.com/shop/roysko/

Ylös