Pohjoismaiden neuvoston palkintoja sateli Suomeen

1.11.2017 klo 22:24 Ulkomaat KD Lehti

Suomen ehdokkaat ovat voittaneet kolme Pohjoismaiden neuvoston palkintoa. Palkinnot jaettiin keskiviikkona illalla Finlandia-talossa Helsingissä.

Selma Vilhusen ohjaama Tyttö nimeltä Varpu -elokuva palkittiin neuvoston elokuvapalkinnolla. Kapellimestari Susanna Mälkki sai musiikkipalkinnon, ja ympäristöpalkinto meni suomalaiselle RePack-yhtiölle.

Palkintosumma on noin 47 000 euroa.

Elokuvapalkinnon jakavat ohjaaja Vilhunen sekä elokuvan tuottajat Kai Nordberg ja Kaarle Aho. Palkinnosta kilpaili kaikkiaan viisi pohjoismaalaista elokuvaa.

Tyttö nimeltä Varpu kertoo 12-vuotiaasta Varpusta, jota näyttelee Linnea Skog. Hänen äitiään näyttelee Paula Vesala. Palkintolautakunnan mukaan Vilhunen onnistuu kuvaamaan suuria tunteita hyvin pienin elein ja leikittelee kekseliäästi tyttöjen ja nuorten naisten stereotypioilla.

Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002, jolloin ohjaaja Aki Kaurismäki voitti sen elokuvalla Mies vailla menneisyyttä.

Musiikkipalkintoa tavoitteli kaikkiaan 13 artistia tai yhtyettä. Mälkin voiton myötä palkinto tuli Suomeen 10. kerran. Mälkkiä ylistettiin palkintoa jaettaessa.

– Susanna Mälkki on sekä klassisen musiikin että nykymusiikin monipuolinen ja omistautunut maestro, joka on rakentanut omanlaisensa polun klassisen musiikin maailmassa. Hän lukeutuu maailman kapellimestarien ehdottomaan eliittiin, perusteluissa mainittiin.

Kapellimestari itse oli estynyt saapumasta juhlatilaisuuteen. Palkinnon otti Susanna Mälkin puolesta vastaan hänen veljensä Mikko Mälkki.

RePack palkittiin verkkokaupan kierrätettävistä kuljetuspakkauksista ja niiden palautusjärjestelmästä.

RePack palkittiin verkkokaupan kierrätettävistä kuljetuspakkauksista ja niiden palautusjärjestelmästä. Palkintolautakunnan mukaan verkkokauppa kasvaa vauhdilla Pohjoismaissa ja muualla maailmassa, mikä vaikuttaa ympäristöön etenkin pakkausmateriaalin valtavan käytön takia. RePack on ratkaissut ongelman osittain kehittämällä verkkokaupan tarpeisiin käytännöllisiä kierrätettäviä kuljetuspakkauksia ja niiden palautusjärjestelmän, sanottiin perusteluissa.

Toimistusjohtaja Jonne Hellgrenin yrityksestä todettiin, että sen tuotteessa liiketoimintaan yhdistyy ympäristöulottuvuus ja se on helpolla ja innovatiivisella tavalla edistämässä kierrätystä ja ehkäisemässä luonnonvarojen tuhlausta ja jätteen syntymistä.

Pohjoismaisen neuvoston lastenkirjapalkinnon sai Ruotsin ehdokas, edesmennyt ruotsalainen kirjailija Ulf Stark ja suomalainen kuvittaja Linda Bondestam.

Kaksikko palkittiin teoksesta Ennen näkymättömiä eläimiä (Djur som ingen sett utom vi).
Palkintolautakunnan mukaan kirja on pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan. Värikkäät kuvat ja tuntemattomista eläimistä kertovat kekseliäät ja melankoliset runot muodostavat kokonaisuuden, joka syventyy olemassaolon ytimeen.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon sai tanskalainen Kirsten Thorup. Suomen ehdokas oli Laura Lindstedt romaanillaan Oneiron.

Pohjoismaiden neuvoston kokous on parhaillaan käynnissä Helsingissä. Neuvoston kokousta pidetään Eduskuntatalossa, sillä istuntosali on tyhjillään eduskunnan viettäessä istuntotaukoaan. Juhla pidettiin Finlandia-talossa.

Lähteet: STT, Norden.org, kdlehti.fi
Ylös