Postin mylläys ei hellitä lähivuosina – ”Voi olla, että henkilöstömäärä jonkin verran laskee”

8.11.2017 klo 08:43 Kotimaa KD Lehti

Strategiansa uusinut Posti näkee kasvun syntyvän paketeista ja logistiikasta.

Rajussa rakennemuutoksessa oleva Posti on justeerannut strategiansa uusiksi. Postin toimitusjohtajan Heikki Malisen mukaan Posti tekee kaikkensa ollakseen verkkokaupan menestyjä. Kirjepostin alamäki jatkuu vauhdilla lähivuodet, mutta pakettibisnes kasvaa.

– Kilpailu alalla kiristyy. Se on laajentunut nyt myös Postin toimintaan ja on hyvin kansainvälistä, Malinen sanoi strategiaa esitellessään.

Mylläkän keskellä Postissa on istuttu taajaan yt-pöydässä viime vuosina. Voisi ajatella, että puhuri jatkuu myös lähivuosina. Toimitusjohtaja Malisen mukaan on kuitenkin vaikea arvioida, kuinka paljon Postilla on henkilöstöä viiden vuoden päästä. Samalla kun kirjeliiketoiminta vähenee, kasvavaan logistiikkaliiketoimintaan tarvitaan uusia tekijöitä.

– Jos katsotaan koko yhtiötä, voi olla, että henkilöstömäärä jonkin verran laskee, Malinen sanoi.

Ruohonleikkuuta ei enää myydä yksittäisenä palveluna.

Tänään uudesta strategiastaan kertoneen Postin mukaan sen tavoitteena on tavoitella kasvua paketeista, verkkokaupasta ja logistiikan palveluista. Posti satsaa myös kasvuun kotihoivassa.

Sen sijaan ruohonleikkuuta ei enää yksittäisenä palveluna myydä, mutta kotihoivakäynnillä sekin voidaan edelleen hoitaa.

Posti varautuu verkkokaupan myötä lisääntyvään pakettien ja tavaroiden jakeluun avaamalla 1 000 uutta pakettiautomaattia vuoteen 2019 mennessä.

Posti avaa koko automaattiverkoston vuoden loppuun mennessä myös ruuan verkkokaupan jakelukanavaksi. Vanhoihin pakettiautomaatteihin voidaan toimittaa niin tuoreruokaa kuin aterioitakin. Uusiin Smartpost-automaatteihin voi tilata näiden lisäksi kauppakassitoimitukset.

Postin toimittamien pakettien määrä Suomessa ja Baltiassa kasvoi tammi-syyskuussa yli 28 miljoonaan pakettiin. Postin mukaan erityisessä kasvussa ovat yrityksiltä kuluttajille lähetetyt paketit, jotka kasvoivat yhdeksän prosenttia. Postin paketti- ja logistiikkapalveluiden johtajan Jukka Rosenbergin mukaan tänä vuonna pakettitoimituksissa rikotaan kaikki aikaisemmat ennätykset. Viime vuonna Posti jakoi noin 34 miljoonaa pakettia.

Verkkokaupan lisääntyminen kasvattaa koko jakelumarkkinaa. Ensi vuonna verkkokaupan volyymikasvu on Suomessa Rosenbergin mukaan noin 10 prosentin luokkaa. Verkkokaupan myynti kasvaa kuitenkin noin 12 prosenttia eli volyymia nopeammin, sillä Rosenbergin mukaan keskiostoksen ja ostoskorin koko kasvavat.

Postin paketti- ja logistiikkapalveluiden johtajan Jukka Rosenbergin mukaan tänä vuonna pakettitoimituksissa rikotaan kaikki aikaisemmat ennätykset. Viime vuonna Posti jakoi noin 34 miljoonaa pakettia.

Verkkokauppa kasvaa vauhdilla, mutta silmiinpistävää on, että ulkomainen verkkokauppa nappaa erittäin ison siivun Suomenkin markkinasta. Isoilla kansainvälisillä toimijoilla on isot toimitusmäärät, ja yleensä isojen toimitusmäärien hinnat ovat pieniä toimitusmääriä alemmat.

– Se asettaa meille jonkinnäköisen taloudellisen haasteen, jota me kuitenkin pystymme taklaamaan esimerkiksi pakettiautomaattiverkostolla, Rosenberg sanoi.

Lähde: STT–Olli Kuivaniemi

 

Ylös