Luonnonvarakeskus: Viljasato 2000-luvun toiseksi pienin

23.11.2017 klo 10:07 Kotimaa KD Lehti

Tämän vuoden viljasato, 3,4 miljardia kiloa, jäi 2000-luvun toiseksi pienimmäksi. Viljasatoa vähensivät sekä poikkeuksellisen suuret katoalat että pienentyneet viljelyalat. Vain rukiin ala ja sato olivat tänä syksynä tavallista suurempia.

Poikkeuksellista olivat tänä vuonna myös suuret satovaihtelut eri puolilla Suomea ja aivan paikallisestikin. Satotappioita tuli eniten syyssateiden piiskaamilla alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa. Muualla maassa satomäärät korjattua alaa kohti, kiloa/hehtaari, olivat monin paikon suurimpia tällä vuosituhannella.

– Vain viljasadon määriä tarkastelemalla viljasato kattaa kotimaisen kulutuksen, kertoo yliaktuaari Anneli Partala Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Viljan laatuominaisuudet määrittelevät kuitenkin sadon lopullisen käyttökohteen.

Ruissato, 112 miljoonaa kiloa, on suurin sitten vuoden 1990. Se riittää kattamaan noin sadan miljoonan kilon kulutuksen kotimaassa vuodeksi eteenpäin. 2000-luvulla ruissato on riittänyt kattamaan kotimaan vuosikulutuksen vain kolme kertaa.

Se riittää kattamaan noin sadan miljoonan kilon kulutuksen kotimaassa vuodeksi eteenpäin. 2000-luvulla ruissato on riittänyt kattamaan kotimaan vuosikulutuksen vain kolme kertaa.

Härkäpavun viljelyala oli tänä vuonna yhtä suuri kuin perunan. Kurja korjuusää pienensi korjuualan viime vuoden tasolle, vaikka kylvöala oli kolmanneksen suurempi kuin viime vuonna. Korjattu satomäärä jäi hehtaaria kohti laskettuna pieneksi, 2 100 kiloon hehtaarilta. Korjattu kokonaissato jäi siten 18 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuonna.

Kaura on ylivoimaisesti eniten viljelty luomuvilja Suomessa. Noin 54 miljoonan kilon luomukaurasato on yli kymmenen prosenttia suurempi kuin viime vuonna. Myös ohran ja vehnän luomutuotanto lisääntyi. Sen sijaan luomurukiin sato pieneni reilun viidenneksen. Tänä vuonna luomurukiin osuus jäi viiteen prosenttiin, kun viime vuonna rukiista luomuna tuotettua oli yhdeksän prosenttia.

Satotiedot on kerätty verkkopalvelun ja puhelinhaastattelujen avulla noin 6 200 maatilalta, joista 600 oli luomutiloja. Ennakkotiedot kattavat noin 5 000 tilan tiedot. Tiedot tarkentuvat lopullisiksi maaliskuussa 2018, jolloin satomäärien laskemisessa on käytettävissä kaikilta otokseen kuuluvilta maatiloilta saadut satotiedot tarkistettuna.

 

Ylös