Kristuspäivä oli yhteyden juhla

4.12.2017 klo 11:36 Uutiset KD Lehti

Ensimmäisen adventin aattona järjestetty Kristuspäivä täytti Turkuhallin. Paikalle oli tullut lähes 7000 osanottajaa kaikkialta maasta kiittämään ja rukoilemaan Suomen puolesta.

Kristuspäivän tunnuksena oli yhteys ja yhdessä. Mukana oli puhujia ja osanottajia yli kirkkokunta- ja kielirajojen.

Pääministeri Juha Sipilä toi juhlaan valiovallan tervehdyksen. Hän kertoi puheenvuorossaan, kuinka usein eri puolilla Suomea tilaisuuksien jälkeen tulee joku ihminen ja sanoo: ”Minä rukoilen joka päivä teidän, hallituksen ja koko Suomen puolesta. Ja meitä on tällä paikkakunnalla useita.”

Tämä on Sipilän mukaan myös muiden ministerien kokemus. Hän kiitti esirukouksista ja totesi, miten tärkeää se on tilanteessa, jossa totuuden on vaikea löytää tilaa vihapuheen ja vastakkainasettelun keskellä.

Yhteydestä, yhdessä tekemiset ja yhteisen rukouksen merkityksestä kuultiin päivässä lukuisia käytännön esimerkkejä eri paikkakunnilta

Pääministeri päätti tervehdyksensä Kyösti Kallion rukoukseen kunnioituksesta Kallion elämäntyötä kohtaan Suomen vaikeina vuosina ja yhteyden rakentajana yhteiskunnassa.

Sotaveteraani Eeri Hyrkkö, 95, muistutti kuulijoita siitä, miten Jumala on varjellut maatamme vastauksena rukouksiin. Hän sai sodan aikana itse henkilökohtaisesti kokea ihmeellistä varjelusta.
– Me sotaveteraanit olemme koettaneet muistutella maallistuvassa Suomessa, miten talvi- ja jatkosodan ajan vahva voima oli rukoileva Suomi. Meidän perintömme ja ohjeemme uudelle sukupolvelle on: Rukoile ja työtä tee.

Pääjuhlassa Suomen kaikkien kuntien tunnukset kannettiin areenalle ja 20 eri kristillisten tahojen ja toimijoiden johtajaa tai edustajaa rukoili maan ja yhteiskunnan eri osa-alueiden puolesta. Pääjuhla päättyi Suomen suurimpaan Hoosianna-hymniin. (Kuva: Maria Syväniemi)

Pääjuhlassa Suomen kaikkien kuntien tunnukset kannettiin areenalle ja 20 eri kristillisten tahojen ja toimijoiden johtajaa tai edustajaa rukoili maan ja yhteiskunnan eri osa-alueiden puolesta. Pääjuhla päättyi Suomen suurimpaan Hoosianna-hymniin.

Koko päivän teema oli yhteys yli monenlaisten rajojen. Yhdessä lavalla nähtiin eri kirkkokuntien johtajia kuten piispa Tapio Luoma, piispa Teemu Sippo ja kirkkoherra Ion Durac ortodoksikirkon edustajana ja piispa Teemu Laajasalo sekä vapaakirkon ja helluntaikirkon johtajat Hannu Vuorinen ja Mika Yrjölä sekä eri sukupolvien, kieliryhmien ja eri kansanosien edustajia.

Yhteydestä, yhdessä tekemiset ja yhteisen rukouksen merkityksestä kuultiin päivässä lukuisia käytännön esimerkkejä eri paikkakunnilta.

Kristuspäivän järjestäjien tavoite on rohkaista kristittyjen yhteistä rukousta maanlaajuisesti.
– Rukous johtaa aina myös toimintaan, kohtaamaan apua tarvitsevia ja tuomaan toivoa toivottomille, päivän pääkoordinaattori pastori Pasi Jaakkola totesi

Päivän osanottajia kutsuttiin mukaan maanlaajuiseen rukousvartioon ja -verkostoon, joka rakentuu eri paikkakunnilla kristittyjen yhteisestä rukouksesta oman paikkakunnan ja sen seurakuntien puolesta.

Kristuspäivän järjestäjinä toimivat Hengen Uudistus kirkossamme ry, Kansan Raamattuseura ja Turun alueen seurakunnat.