Israelin työkauden aloittavat Juha-Pekka ja Hanna Rissanen: Mitä vain voi sattua – missä tahansa

1.1.2018 klo 10:30 Uutiset Kristiina Kunnas

Juha-Pekka ja Hanna Rissanen aloittavat työskentelyn Jaffan ja Tel Avivin alueella Israelissa alkuvuodesta 2018.

–  Olemme joutuneet käsittelemään pelkoa ja epämukavuutta, sanoo viidentoista vuoden jälkeen Israeliin palaava pariskunta..

– Nyt yhä ilmeisemmäksi on tullut se, että mitä vain voi tapahtua ja missä vain. Silloinkin kun viimeksi olimme, oli intifada jo alkanut. Pelon ei saa antaa lamauttaa.

Israel on ollut viime aikoina varsin rauhallinen.

–  Nyt saattaa toki olla alkamassa uusi levottomuuden aalto, Rissaset arvelevat.

Terrori-iskuja maassa on ollut paljon.

– Paikalliset ovat osoittaneet, että heillä on rutiinia niiden kohtaamiseen. Jälkiä iskujen paikoissa ei näy kovin pitkään, vaan elämä jatkuu. Pelot eivät lopeta arjen elämistä, Juha-Pekka Rissanen kertoo.

Nyt saattaa olla alkamassa uusi levottomuuden aalto.

Heillä on tukenaan myös ystävistä koostuva rukousrengas.

– Se aiheuttaa kiitollisen mielen.

JUHA-PEKKA JA HANNA RISSANEN

• Lähetysyhdistys Kylväjän lähetit Tel Aviv-Jaffassa vuoden 2018 alusta
https://www.kylvaja.fi/tyomme/juutalaistyo/israel