Presidentinvaalin ennakkoäänestys alkaa tänään

17.1.2018 klo 07:19 Politiikka KD Lehti

Presidentinvaalin ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona 17. tammikuuta. Ennakkoäänestys kestää kotimaassa viikon, joten viimeinen ennakkoäänestyspäivä on ensi viikon tiistai 23. tammikuuta.

Presidentinvaalissa voi äänestää joko vaalipäivänä tai ennakkoon ennakkoäänestysaikana. Ennakkoäänestys alkaa tänään 17.1. ja kestää kotimaassa viikon ajan.

Äänestäjän on esitettävä vaalivirkailijalle kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi passi, henkilökortti tai ajokortti.

Äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla.

Äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Kotimaan ennakkoäänestyspaikkoja on muun muassa kirjastoissa, kunnan- ja kaupungintaloissa sekä kauppakeskuksissa.

Ulkomailla ennakkoäänestysaika on 17. – 20. tammikuuta. Osassa ennakkoäänestyspaikkoja ajanjakso on kuitenkin lyhyempi. Ulkomailla ennakkoäänestyspaikkoja ovat asetuksella määrätyt Suomen edustustot ja niiden toimipisteet.

Tiedot kaikkien ennakkoäänestyspaikkojen sijainnista ja aukiolosta ovat verkkosivuilla vaalit.fi. Ennakkoäänestyspaikoista saa tietoa myös maksuttomasta puhelinpalvelusta numerossa 0800 9 4770.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28. tammikuuta. Silloin saa äänestää vain omassa äänestyspaikassa, joka on kerrottu postitse tulleessa ilmoituskortissa. Vaalipäivänä äänestyspaikat ovat avoinna kello 9 – 20.

Ylös