Loistavat sielut -taidenäyttely avautuu eduskunnan kirjastossa – omistettu vainojen uhrien muistopäivälle 2018

22.1.2018 klo 13:35 Kotimaa KD Lehti

Inna Rogatchin Helsinki Edition 2018 -näyttely on päivitetty ja laajennettu versio  Euroopan parlamentissa 2017 avatusta Ihmiskunnan Mestarit -projektista. Esillä on 34 taideteosta. Eduskunnan kirjaston näyttely jatkuu lauantaihin 3. helmikuuta saakka.

Loistavat sielut – ihmiskunnan mestareita -taidenäyttely avautuu eduskunnan kirjastossa. Yleisö pääsee näkemään teokset lauantaihin 3. helmikuuta saakka.

Näyttely on omistettu vuoden 2018 Vainojen uhrien muistopäivälle. Sitä vietetään lauantaina 27. tammikuuta maailmanlaajuisesti.

Loistavat sielut -taidenäyttely kuuluu Inna Rogatchin Ihmisyys-nimiseen kulttuuri- ja opetushankkeeseen, joka perustuu historian tutkimukseen ja koostuu valokuvista, esseistä, elämänkerrallisista merkinnöistä ja musiikkivideoista. Rogatchi on kirjailija, historioitsija, elokuvantekijä ja taiteilija. Hänelle on myönnetty Italian Il Volo di Pegaso -taidepalkinto, Chicagon elokuvafestivaalin erityistunnustus, New Yorkin Lastenmuseon tunnustus erinomaisesta työstä taiteen ja kulttuurin alalla, sekä muita kansainvälisiä palkintoja.

Hankkeessa esitellään sankarillisia ja myötätuntoisia ihmisiä 17 maasta. Esitellyt ovat humanisteja, jotka ovat esimerkkejä moraalisesta vahvuudesta nykypäivänkin ihmisille.

Hankkeessa esitellään sankarillisia ja myötätuntoisia ihmisiä 17 maasta. Esitellyt ovat humanisteja, jotka ovat esimerkkejä moraalisesta vahvuudesta nykypäivänkin ihmisille.

Kokoelman Helsinki Edition 2018 -näyttely on päivitetty ja laajennettu versio Inna Rogatchin Euroopan parlamentissa 2017 avatusta Ihmiskunnan Mestarit -projektista. Näyttelyssä on esillä 34 taideteosta.

Eduskunnan kirjastossa esillä olevan näyttelyn järjestää eduskunnan parlamentaarinen Uskonnon ja omantunnonvapauden ryhmä ja näyttelyn suojelija on Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah.

Näyttelyyn on vapaa pääsy kirjaston aukioloaikoina.
Eduskunnan kirjasto avoinna: maanantai 9–16.15, tiistai – torstai 9–18, perjantai 9–16.15, lauantai 9–15

 

 

Ylös