Palaako luottamus?

23.1.2018 klo 20:23 Kolumnit Sari Tanus

Elämässä tulee joskus vastaan tilanteita, jolloin joutuu pettymään. Monta kertaa pettymyksen kohde löytyy valitettavasti ihan läheltä. Ihminen, jonka kuvittelin toisenlaiseksi, osoittautuukin tiukan paikan tullen aivan erilaiseksi kuin ajattelin. Mitä lähempänä tuo ihminen on, sen suurempi on pettymys.

Presidentinvaali, jonka piti olla lopputulokseltaan aivan selvä, onkin nostanut pintaan suuria tunteita ja pettymyksiä. Moni on pettynyt ”oman ehdokkaansa” mielipiteisiin, mitkä eivät olleetkaan sellaisia, kuin olisi itse toivonut. Mielikuvaa on helpompi äänestää, kun ei ole ottanut selvää, mitä tuleva presidentti mistäkin asiasta tuumii.

Itse olen pettynyt, ettei KD:lla ollut keskusteluissa mukana omaa ehdokasta. Olen myös pettynyt joidenkin ehdokkaiden ympärillä käytyyn, joskus hyvinkin rajuun keskusteluun. Tuntuu, että monelta kiihkeässä some-huumassa on unohtunut, että vaalien jälkeenkin on elämää ja että olemme valitsemassa Suomelle  presidenttiä, jonka tulisi olla meidän kaikkien johtaja. Varsinkin meidän, jotka kutsumme itseämme kristityiksi, pitäisi varmaan pyytää anteeksi joiltain lähimmäisiltämme – niin paljon pahoja sanoja on ilmaan heitetty.

Tuntuu, että monelta kiihkeässä some-huumassa on unohtunut, että vaalien jälkeenkin on elämää ja että olemme valitsemassa Suomelle  presidenttiä, jonka tulisi olla meidän kaikkien johtaja. Varsinkin meidän, jotka kutsumme itseämme kristityiksi, pitäisi varmaan pyytää anteeksi joiltain lähimmäisiltämme – niin paljon pahoja sanoja on ilmaan heitetty.

Tasan sata vuotta sitten eri mieltä olevat elivät aikaa, jolloin toisen mielipidettä ei ymmärretty, ei puolin eikä toisin. Tapahtumat ovat kaikkien tiedossa.

Toivoisin, että nyt valittava Suomen uusi presidentti pystyisi olemaan todellinen arvojohtaja, joka onnistuisi yhdistämään kansan samalla tavalla kuin parhaimpina konsensuksen aikoina. Voisimmeko osaltamme toimia niin, että heti vaalien jälkeen vastakkain asettelun aika olisi oikeasti ohi?