”Niinistö on selvästi voittanut jo kisan”

28.1.2018 klo 20:28 Politiikka Samuli Rissanen

Sauli Niinistö valittaneen suoraan 1.kierroksella, sillä istuvan presidentin osuus ennakkoäänistä on 64,4 prosenttia. – Niinistö on selvästi jo voittanut kisan, kilpakumppani Pekka Haavisto arvioi.

Presidentti Sauli Niinistön äänipotti ennakkoäänistä on sen verran muhkea, että hänet valittaneen toiselle kaudelleen suoraan presidentinvaalien 1.kierroksella. Politiikan tutkija Sami Borg arvioi, että mikäli Niinistön ääniosuus on ennakkoäänistä yli 60 prosenttia, voittoa voi pitää todennäköisenä.

Presidentti voidaan valita suoraan 1.kierroksella, mikäli hän saa yksinkertaisen enemmistön äänistä eli yli 50 prosenttia.

Niinistö itse suhtautui tilanteeseen maltilla, ja kehotti odottamaan ääntenlaskun etenemistä vaalipäivän osalta.

– Ei hajota kuitenkaan taloa, koska vaalipäivän äänet ovat vielä laskematta,

– Ei hajoteta kuitenkaan taloa, koska vaalipäivän äänet ovat vielä laskematta, tyytyväisen oloinen Niinistö veisteli.

Vihreiden Pekka Haavisto otti odotetun kakkostilan 11,2 prosentin ääniosuudella.

– Niinistö on selvästi jo voittanut kisan, Haavisto tunnusti saapuessaan Säätytalolle.

Myös eurokriittiset ehdokkaat, perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja keskustataustaisen valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen keräsivät ennakkoäänistä jo gallupien povaamat luvut, noin 6 prosenttia kumpikin.

Keskustan Matti Vanhasen osuus ennakkoäänistä on 4,5 prosenttia.

Vasemmiston ehdokkaat, Sdp:n Tuula Haatainen (3,5) ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen (3,2) käyvät keskenään tasaväkistä kisaa. Rkp:n Nils Torvalds pitää perää reilun prosentin ääniosuudella.

Tämänkertaisissa vaaleissa rikottiin presidentinvaaleissa annettujen ennakkoäänten ennätys. Ääniä kertyi yli 1 532 000 kappaletta. Äänestysprosentti oli 36,1 tai 36,7 prosenttia, kun huomioidaan suomalaisten ulkomailla antamat äänet.

Ylös