STTK: Suomen kilpailukyky parantunut merkittävästi, sosiaalimaksujen korotukset kompensoitava veroratkaisulla

31.1.2018 klo 10:37 Politiikka Samuli Rissanen

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan raportin mukaan Suomen kilpailukyky on parantunut merkittävästi. Yksikkötyökustannukset alenivat vuonna 2017 lähes viisi prosenttia suhteessa euroalueeseen.

– Kilpailukykysopimus ja työn tuottavuuden nopea kasvu ovat parantaneet Suomen hintakilpailukykyä suhteessa kilpailijamaihin. Kun mukaan otetaan vuoden 2016 hyvä kehitys, hallituksen asettama kilpailukykytavoite on kurottu umpeen ja jopa ylitetty, STTK:n ekonomisti Seppo Nevalainen kertoo.

Päävastuu kilpailukykyloikan jatkotoimista on nyt yritysten vastuulla

Hän arvioi, että päävastuu kilpailukykyloikan jatkotoimista on nyt yritysten vastuulla.

– Nyt tarvitaan investointeja ja tuotekehitystä, Nevalainen painottaa.

Raportin mukaan palkansaajien yhteenlaskettu ostovoima kasvaa tänä vuonna reilun prosentin.

– STTK esittää, että hallitus tekee vuodelle 2019 veroratkaisun, joka kompensoi palkansaajille kilpailukykysopimuksen aiheuttamat sosiaalivakuutusmaksujen korotukset, Nevalainen sanoo.

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan raportin taloutta koskeva arvio perustuu valtionvarainministeriön ennusteeseen. VM:n talousennusteessa tämän vuoden talouskasvuksi ennakoidaan 2,4 prosenttia.

– Valtiovarainministeriön talouskasvuennuste on aivan liian varovainen. Muut ennustelaitokset ovat ennakoineet tälle vuodelle noin kolmen prosentin talouskasvua, Nevalainen huomauttaa.

Ylös