Eduskunnan kevätkausi käynnistyy puhemiehen vaalilla: Kokoomuksen Risikko vahvoilla Sinisten Lohelan paikalle

5.2.2018 klo 08:29 Politiikka Samuli Rissanen

Eduskunnan kevätkausi käynnistyy tänään puhemiesten valinnoilla. Sinisten Maria Lohelan hallussa ollut puhemiehen paikka siirtyy kokoomukselle, joka on perussuomalaisten hajottua eduskunnan toiseksi suurin ryhmä.

Jouluksi istuntotauolla jäänyt eduskunta aloittaa virallisesti kevätistuntokautensa tänään.

Kevätkausi käynnistyy puhemiesten valinnoilla, joka juontuu eduskuntapuolueiden voimasuhteiden muutoksista perussuomalaisten hajoamisen jälkeen. Sinisten Maria Lohelan hallussa ollut puhemiehen paikka menee siten eduskunnan toiseksi suurimmaksi ryhmäksi nousseelle kokoomukselle.

Eduskunnan kevään tärkein aihe on pitkään valmistelussa vellonut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, jonka korjatun version määrä tulla eduskunnan käsittelyyn maaliskuussa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei ole vielä paljastanut ehdokkaansa nimeä, mutta on koolla aamupäivällä asian tiimoilta. Nykyisen sisäministeri Paula Risikon on arvioitu olevan vahvoilla tehtävään.

Risikko ilmoitti viime viikolla olevansa siihen valmis. Valinnasta seuraisi ministerikierrätys kokoomuksen sisällä: Risikon tilalle sisäministeriksi on julkisuudessa kaavailtu ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkästä.

SDP on saamassa toisen varapuhemiehen paikan. Etukäteisarvioiden mukaaan siinä on vahvimmin kiinni puolueen presidenttiehdokas, kansanedustaja Tuula Haatainen.

Nykyisestä triosta puhemiehistössä jatkaisi ainoastaan Keskustan Mauri Pekkarinen.

Eduskunta äänestää puhemiehistöstä puoliltapäivin alkavassa täysistunnossaan.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avaa virallisesti vuoden 2018 valtiopäivät huomenna tiistaina. Ensi kevään eduskuntavaaleista johtuen valtiopäivät jatkuvat huhtikuuhun 2019 saakka.

Eduskunnan kevään tärkein aihe on pitkään valmistelussa vellonut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, jonka korjatun version määrä tulla eduskunnan käsittelyyn maaliskuussa.

Ylös