Saksan EU-linjan muutos – Merkel joutui hyväksymään SDP:n yhdentymistä ajavia linjauksia

21.2.2018 klo 10:15 Ulkomaat Esa Erävalo

Saksassa ollaan nyt valmiita lisäämään rahoitusta EU:n budjettiin seuraavalla vuonna 2020 alkavalla rahoituskaudella.

Saksan hallitusneuvotteluissa kristillisdemokraattien Angela Merkel oli pakkoraossa ja SDP sai läpi EU:n yhdentymistä ajavia linjauksia hallitusohjelmaan. Ohjelma pitää vielä hyväksyttää Sdp:n jäsenäänestyksessä, mutta olisi outoa, jollei paljon sosialidemokraattien tavoitteita sisältävä ohjelma menisi läpi.

Saksassa ollaan nyt valmiita lisäämään rahoitusta EU:n budjettiin seuraavalla vuonna 2020 alkavalla rahoituskaudella. Samalla korostetaan budjetin solidaarisuutta. Esimerkiksi nuorisotyöttömyyteen käytettäisiin enemmän EU:n välineitä ja varoja. Työmarkkinapolitiikkaa pitäisi paremmin koordinoida ja kehittää yhteiset säännöt vähimmäispalkalle ja perusturvalle.

Hallitussopimuksessa pyritään komission esittämään erilliseen euroalueen budjettilinjaan, jonka tavoitteina ovat talousvakaus, sosiaalinen lähentyminen ja rakenneuudistusten tukeminen. Siitä halutaan myöhemmin euroalueen investointibudjetti. Jäsenmaiden budjetteja halutaan yhä enemmän kontrolloida ja koordinoida. Euroopan vakausmekanismi (EVM) pyritään muuttamaan Euroopan Valuuttarahastoksi, joka auttaisi talousvaikeuksiin ajautuneita maita.

Jäsenmaiden budjetteja halutaan yhä enemmän kontrolloida ja koordinoida. Euroopan vakausmekanismi (EVM) pyritään muuttamaan Euroopan Valuuttarahastoksi, joka auttaisi talousvaikeuksiin ajautuneita maita.

Sdp sai tavoitteeksi myös finanssitransaktioveron. Se on hanke, johon alun perin lähti mukaan vain kymmenkunta maata. Pitkittyneissä neuvotteluissa on yritetty ommella takkia, mutta se on kutistunut tuluskukkaroksi. Nyt hallitussopimus perää hankkeelle enemmän kunnianhimoa.

Sdp:n nykyisen puheenjohtajan Martin Schulzin tavoitteena ovat Euroopan Yhdysvallat. Saksa asettuukin ohjelmallaan kärkeen Euroopan unionin syventämiskehityksen ajamisessa yhdessä komission ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa

Kehitystä vietäisiinkin eteenpäin Ranska-Saksa -akselia voimistamalla. Yhteisiä kantoja halutaan Ranskan kanssa kaikissa tärkeissä eurooppalaisen ja kansainvälisen politiikan kysymyksissä ja alueilla, joissa 27 jäsenmaata eivät ole toimintakykyisiä. Yhteistyötä Ranskan, Saksan ja Puolan kesken kutsutaan weimarilaiseksi kolmioksi.

Kaikkeen ylläolevaan KD on suhtautunut erittäin kriittisesti. Samalla on myönnettävä, että vaikka Saksan EU-linja on nyt muuttumassa Suomen kannalta epäedulliseen suuntaan, hallitusohjelmassa on paljon myönteistäkin.

Myönteistä on painotus digitalisaatioon, strategiseen tutkimukseen, innovaatiokykyyn ja digitaalisten sisämarkkinoiden viimeistelyyn. Myönteistä on myös vapaakaupan vahva puolustaminen ja halu toimia Pariisin ilmastosopimuksen etulinjassa, sekä toiminta verodumppausta, -petoksia, -välttelyä ja rahanpesua vastaan. Suuret Internet-yhtiöt Google, Amazon, Facebook ja Apple halutaan maksamaan reilusti veronsa.

Verotuksessa pyritään yhteiseen veropohjaan ja saamaan yritysverolle alaraja. Hallitusohjelma tukee myös Marshall-apua Afrikalle.

 

 

Ylös