”Etelä-Karjala voisi olla vaikka yksi iso kaupunki”

7.4.2018 klo 18:10 Kotimaa Kristiina Kunnas

– Olemme pieni maakunta, mutta kyllä Etelä-Karjalalla on onnistumisen mahdollisuudet, toteavat Lappeenrannan kristillisdemokraattisen kaupunginvaltuutetut Marjatta Moilanen sekä Juha Rantalainen.

Kristillisdemokraattien 60-vuotisjuhlakiertue eteni loppuviikosta Lappeenrantaan. Puolueen hallintopäällikkö Ismo Portin oli mukana Kauppatorin tapahtumassa.

– Sote-uudistus sekä maakuntavaalit olivat tietenkin asialistan kärkipäässä, kun lappeenrantalaiset tapasivat KD-aktiiveja, Portin kertoo.

KD:n hallintopäällikkö Ismo Portin ikuisti Lappeenrannan kauppatorilla kuvaan itsensä sekä kaupunginvaltuutettu Marjatta Moilasen ja varapuheenjohtaja Tiina Tuomelan.

Vierailulla Etelä-Karjalassa oli myös Kristillisdemokraattien 1. varapuheenjohtaja Tiina Tuomela, joka on myös naisjärjestö KD Naisten puheenjohtaja.

Lappeenrannassa Kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutettuja ovat Marjatta Moilanen ja Juha Rantalainen.

– Suhtaudun maakuntauudistukseen myönteisesti, kaupunginhallituksessakin vaikuttanut Marjatta Moilanen toteaa.

Mielestäni valtuutetulla täytyy olla aika vahva syy, jos aikoo jättäytyä pois maakuntavaaleista. – Marjatta Moilanen, Lappeenrannan KD-kaupunginvaltuutettu

– Oma maakuntamme Etelä-Karjala ei ole väestömäärältään suuri. Uskon kuitenkin, että saamme tämän kokonaisuutena toimimaan uudistuksessa.

– Koko Etelä-Karjala voisi mielestäni jopa vaikka yksi iso kaupunki, Moilanen pohtii.

Hän on ilman muuta lähdössä ehdokkaaksi, mikäli maakuntavaalit toteutuvat lokakuussa.

– Mielestäni valtuutetulla täytyy olla aika vahva syy, jos aikoo jättäytyä pois, Moilanen sanoo.

Juha Rantalainen uskoo Etelä-Karjalan onnistumismahdollisuuksiin.

– Pienehköstä koosta huolimatta meillä on hyvät mahdollisuudet onnistua maakuntana.

Myös Rantalainen lähtee ehdolle maakuntavaaleissa – mikäli ne nyt tulevat.

– Maakuntavaaleihin valmistautuminen ei ole vielä maakunnassamme valtavan pitkällä, mutta homma kyllä etenee, Rantalainen kertoo.

 

Ylös