”Olisi suuri tragedia koko maailmalle, jos Jerusalem jaettaisiin”

11.4.2018 klo 15:11 Uutiset Samuli Rissanen

– Olisi suuri tragedia, ei vain Israelille ja palestiinalaisille vaan koko maailmalle, jos Jerusalem jaettaisiin. Mielestäni Jerusalemin tulee olla yksi, yhtenäinen kaupunki ja säilyä sellaisena kuin se tänä päivänä Israelin hallinnon alla tunnetaan, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo.

Israelin valtio täyttää toukokuussa 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään Israel-aiheisia tilaisuuksia ja seminaareja eri puolilla Suomea.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah vieraili juhlapuhujana Israelin valtion valtakunnallisessa itsenäisyysjuhlassa Turussa. Juhlavuonna hän haluaa muistuttaa Jerusalemin ainutlaatuisesta asemasta.

Sari Essayah piti juhlapuheen valtakunnallisessa Israel 70 vuotta -juhlassa Turussa. (Kuva: Heikki Salmela)

Jerusalem on Israelin pääkaupunki, mutta tietyllä tavalla myös koko maailman ainutlaatuinen ”maailmanperintökohde”.

– Jerusalemin asema on kolmen maailmanuskonnon kohtauspaikka ja siksi kriittisen tärkeä. Kuten Raamattu sanoo: Jerusalemissa tulee kaikkien kansojen voida ylistää Jumalaa, Essayah sanoo.

– Jerusalem on Israelin pääkaupunki mutta se on tietyllä tavalla myös koko maailman ainutlaatuinen ”maailmanperintökohde”

Tulenarka kysymys Jerusalemista leimahti uudelleen liekkeihin viime syksynä. Jerusalemin asemasta päättäminen onkin Lähi-idän rauhanneuvottelujen vaikeimpia kohtia.

Essayah’n mielestä olisi suuri tragedia, ei vain Israelille ja palestiinalaisille vaan koko maailmalle, jos Jerusalem jaettaisiin.

– Mielestäni Jerusalemin tulee olla yksi, yhtenäinen kaupunki ja säilyä sellaisena kuin se tänä päivänä Israelin hallinnon alla tunnetaan.

– On hyvä muistaa, että viimeksi Jordanian hallinnoidessa Itä-Jerusalemia juutalaisilla ei ollut mitään asiaa Itkumuurille, Essayah sanoo.

”Suomea ja Israelia yhdistää moni asia: Kalliilla puolustettu itsenäisyys, vaikea historia ja haastavat naapurit”

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistuttaa, että Suomi oli yksi ensimmäisistä maista, joka tunnusti Israelin itsenäisyyden.

Essayah uskoo, että sodan muistoja kantavien suomalaisten oli helppo ymmärtää, että Israelin valtiolla juutalaisten kansalliskotina on täysi oikeus olemassaoloonsa ja omaan maahansa.

– Meillä on paljon yhdistäviä asioita, vaikka maantieteellisesti olemme kaukana toisistamme.  Molemmille maille itsenäisyys on kalliisti puolustettu, ei mikään itsestään selvyys, koska molemmilla on haastavat naapurit.

– Lipuissammekin on yhdistävää symboliikkaa ja värit. Historiamme ei ole ollut helppo, ja Jumalaan turvautuminen hädän hetkellä yhdistää myös, Essayah sanoo.

Hän muistuttaa, että sekä Suomen että Israelin kohtalon hetkissä rukoiltiin ja olemassaolo ja itsenäisyys ovat säilyneet. Alunperin köyhistä ja pienistä maista on tullut lyhyessä ajassa korkean elintason hyvinvointivaltioita.

– Molemmat maat ovat saaneet olla myös jakamassa hyvinvoinnistaan muille maille.

Myös maiden poliittisten päättäjien välillä on yhteyksiä. Suomen eduskunnassa toimiva Israel-ystävyysryhmä on yksi parlamentin vanhimpia maakohtaisia ystävyysryhmiä.

– Suomalaiset kristityt ovat tunnettuja ahkerina Israelin matkaajina ja itsekin olen tällaisia turisti- ja pyhiinvaellusmatkoja ollut vetämässä, Essayah kertoo.