Hätähuuto kristinuskoon kääntyneiden turvapaikanhakijoiden puolesta – mielenilmaus Eduskuntatalon edessä 28.4.

23.4.2018 klo 17:19 Politiikka Kristiina Kunnas

Turvapaikanhakijoiden kristityksi kääntyminen on otettava vakavammin, vaatii lauantaina 28. huhtikuuta Eduskuntatalon edessä järjestettävä rauhallinen mielenilmaus. ”Kyse ei ole enää vähemmästä kuin oikeudesta jäädä eloon”, Hätähuuto-ryhmä sanoo.

Yhteiskristillinen Hätähuuto – Upprop -ryhmä järjestää rauhallisen mielenilmauksen Eduskuntatalon edessä tämän viikon lauantaina 28. huhtikuuta klo 13–15.

Hätähuuto-ryhmä haluaa kiinnittää huomion siihen, että monien Suomeen viime vuosina tulleiden turvapaikanhakijoiden oikeusturva ja uskonnonvapaus ovat uhattuna.

– Kyse ei ole enää vähemmästä kuin oikeudesta jäädä eloon. Ongelmat koskevat aivan erityisesti kristinuskoon kääntyneitä, sillä heillä ei ole mitään elinmahdollisuuksia lähtömaissaan, ryhmä sanoo tiedottessaan.

Aloite on lähtenyt ruotsinkielisestä Missionskyrka-seurakunnasta Tammisaaresta.

Kutsumme mukaan kaikkia suomalaisia kristittyjä seisomaan yhdessä ja puolustamaan kristinuskoon kääntyneiden turvapaikanhakijoiden oikeutta jäädä eloon. – Rauhallisen mielenosoituksen järjestäjät

Mielenosoituksen järjestäjien mielestä keskuudessamme on liian monta, joiden uskon aitous on kyseenalaistettu.

– Näin on tehty siitäkin huolimatta, että kristittyjä kiusataan ja vainotaan jo Suomessakin, tai omaiset lähtömaassa kärsivät vakavasti esimerkiksi perheenisän uskon tähden.

– Kutsumme mukaan kaikkia suomalaisia kristittyjä seisomaan yhdessä ja puolustamaan kristinuskoon kääntyneiden turvapaikanhakijoiden oikeutta jäädä eloon.

 

Rauhallinen mielenilmaus Eduskuntatalon edessä la 28.4. klo 13–15

• ohjelmassa on maahanmuuttajatyössä mukana olevien sekä turvapaikanhakijoiden puheita, musiikkia ja rukouksia
• paikalle on kutsuttu myös kansanedustajia
• mukaan ovat tervetulleita kaikki suomalaiset kristityt seisomaan yhdessä ja puolustamaan kristinuskoon kääntyneiden turvapaikanhakijoiden oikeutta jäädä eloon
• tiedustelut: [email protected]  (tai Facebookin kautta)
• jos et pääse Helsinkiin, voit myös järjestää tapahtuman omalla paikkakunnallasi
• lisätietoa ja video- sekä muuta materiaalia tulee koko ajan lisää Hätähuuto – Upprop tapahtuman Facebook-sivuille

 

 

Ylös