Poliisi: Kuolleiden määrä Toronton yliajossa noussut kymmeneen

24.4.2018 klo 09:53 Ulkomaat KD Lehti

– Tapahtuma näyttää ehdottomasti tahalliselta, sanoo Toronton poliisi.

Kuolleiden määrä Kanadan Toronton yliajossa on noussut kymmeneen ja lisäksi 15 on loukkaantunut, poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa. Poliisijohtaja Mark Saundersin mukaan tapahtuma näyttää ehdottomasti tahalliselta. Hänen mukaansa motiivia selvitetään parhaillaan.

Kytkentöjä terrorismiin ei hänen mukaansa ole löydetty, mutta mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Syytteitä ei ole vielä nostettu.

Poliisi lisäksi vahvisti tiedotustilaisuudessa epäillyn yliajajan henkilöllisyyden. Epäilty ajaja on 25-vuotias mies Ontariosta, kertoo muun muassa Guardian.

Pakettiauto ajoi jalankulkijoiden päälle Torontossa myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa. Valkoinen pakettiauto pakeni paikalta, mutta poliisi otti epäillyn kuljettajan hieman myöhemmin kiinni.

Pakettiauto ajoi jalankulkijoiden päälle Torontossa myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa. Valkoinen pakettiauto pakeni paikalta, mutta poliisi otti epäillyn kuljettajan hieman myöhemmin kiinni.

Suurinta osaa uhreista ei ole vielä tunnistettu.

Yliajo tapahtui Toronton pohjoispuolella North Yorkin alueella Yonge Streetin ja Finch Avenuen risteyksessä, kertoo CNN.

Toronton poliisi kertoo Twitterissä varautuneensa siihen, että tutkintaa jatketaan tapahtumapaikalla useita päiviä ja osa teistä pysyy suljettuina. Guardianin mukaan yliajo tapahtui noin 30 kilometrin päässä ydinkeskustasta.

Kanadalainen televisiokanava CTV on jakanut videon, jossa näkyy epäillyn ajajan kiinniotto. Videossa epäilty osoittaa poliisia pienellä tummalla esineellä ja poliisi käskee epäiltyä menemään maahan.

– Minulla on ase taskussani, epäilty sanoo.

– Maahan tai sinut ammutaan, poliisi sanoo takaisin.

Poliisin huudon jälkeen kamera kääntyy muualle noin kahdeksaksi sekunniksi. Kun kamera kääntyy taas kohti kiinniottopaikkaa, epäilty tekijä on maassa kasvot alaspäin ja poliisi laittaa epäillylle käsirautoja.

Sunnybrookin sairaala kertoo Twitterissä, että heille tuotiin 10 yliajossa loukkaantunutta ihmistä. Kaksi potilasta todettiin kuolleeksi sairaalaan tuotaessa. Sairaalan mukaan sairaalaan tuoduista viisi oli kriittisessä tilassa, kaksi oli saanut vakavia vammoja ja yhden vointi oli kohtalainen.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau on kommentoinut tapahtunutta.

– Kaikki, joita tapahtunut on koskettanut, ovat ajatuksissamme.

Lähde: STT-AFP
Ylös