Suomen lippu 100-vuotias

28.5.2018 klo 17:18 Kotimaa Kristiina Kunnas

Tänään on liputettu satavuotiaan Suomen lipun kunniaksi.

Siriristilippu täyttää tasan 100 vuotta tänään 28. toukokuuta.

Sininen ja valkoinen nousivat esiin 1850- ja 1860-luvuilla käydyssä keskustelussa, jossa Suomen kansallisvärejä hahmoteltiin. Varsinaista lippuehdotusta ei kuitenkaan koskaan käsitelty valtiopäivillä, vaan keskustelua erilaisista ehdotuksista käytiin ajan mediassa. Useita lippuja, joita oli ehdotettu kansallislipuksi, käytettiin 1800-luvun lopulla huvilalippuina ja ennen pitkää sinivalkoiset värit vakiintuivat esimerkiksi purjehdusseurojen lippujen ja viirien pääväreiksi.

Siniristilipusta tuli kansallislippu. Valtiolippuun, tasavallan presidentin sekä puolustusvoimien lippuun jäi vanhemmasta lipusta muistoksi punakeltainen vaakuna ristin keskelle.

Eduskunta halusi päättää Suomen lipusta nopeasti. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan esitys valkoisesta siniristilipusta ei innostanut taitelija luutnantti Akseli Gallen-Kallelaa, joka johti sotilaspukukomitean piirustuskonttoria. Mestarin lomaillessa maaseudulla yleisesikunnan piirustuskonttorissa toiminut taiteilija Eero Snellman viimeisteli lippuluonnoksen valiokunnan käsiteltäväksi taitelija Bruno Tuukkasen avustuksella.

Uusissa luonnoksissa mariininsinistä ristiä levennettiin ja sinistä väriä tummennettiin. Punakeltainen leijonavaakuna sommiteltiin lipun keskelle, jolloin värien kompromissi uudeksi kansallissymboliksi oli valmis. Siniristilipusta tuli kansallislippu. Valtiolippuun, tasavallan presidentin sekä puolustusvoimien lippuun jäi vanhemmasta lipusta muistoksi punakeltainen vaakuna ristin keskelle.

Perustuslakivaliokunnan mietintö hyväksyttiin yksimielisesti 28. toukokuuta 1918 eduskunnassa. Laki lipusta vahvistettiin seuraavana päivänä, jolloin Senaatti kokonaisuudessaan allekirjoitti eduskunnan säätämän lain vahvistamisen.

Lakiin on sen jälkeen tehty pieniä muutoksia, mutta lippu on pysynyt samana. Suomen lipun 100-vuotisjuhlaa vietetään nyt toukokuussa 2018.

Lähde: Sisäministeriö

 

Leijonasta siniristiin – Suomen lippu 100 vuotta -näyttely Etelä-Karjalan museossa Lappeenrannassa

Suomen siniristilippu täyttää 100 vuotta 28. toukokuuta 2018. Etelä-Karjalan museon juhlanäyttely esittelee Suomen lipun historiaa alkaen Ruotsin itämaan ajoista Venäjän Suuriruhtinaskunnan ajan kautta itsenäistymiseen ja tähän päivään.
27.4. – 30.9.2018, Etelä-Karjalan museo, Kristiinankatu 15, Lappeenranta
Ylös