”Sukupuoli ei ole ilmoitusasia – haluamme pitää kaksi juridista sukupuolta myös jatkossa”

30.5.2018 klo 16:20 Politiikka Merja Eräpolku

Kolme neljäsosaa kansanedustajista kannattaa varmasti tai todennäköisesti translain uudistamista, ilmeni maakuntalehti Karjalaisen eduskuntaryhmille tekemästä ja tänään (30.5.) julkaistusta kyselystä.

Selvän kielteisen kantansa muutokseen ilmoitti vain Kristillisdemokraatit. Kyselyssä selvitettiin ryhmien mielipidettä lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamiseen translaista ryhmäpuheenjohtajille lähetetyllä kyselyllä.

– Ihmisen sukupuoli ei voi olla ilmoitusasia. Haluamme pitää kaksi juridista sukupuolta myös jatkossa. Mielestämme translakia ei tule muuttaa siten, että juridisen sukupuolen vahvistamisen voisi tehdä vain omalla ilmoituksella ilman lääketieteellistä muutosprosessia, toteaa Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman.

Keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät ilmoittivat, että vaikka asiasta ei ole tehty yhtenäistä päätöstä, niiden ryhmä tai sen enemmistö todennäköisesti kannattaa lain muutosta. SDP, vihreät, RKP ja vasemmistoliitto ilmoittivat varauksetta ryhmänsä kannattavan lain muuttamista. Perussuomalaiset ja sininen tulevaisuus eivät kumpikaan ole tehneet ryhmäpäätöstä kannastaan, mutta ilmoittivat Karjalaiselle ryhmänsä tai sen enemmistön todennäköisesti vastustavan muutosta.

KD eduskuntaryhmä korostaa, että sukupuolia on biologisesta perimästä johtuen kaksi ja poikkeavuuksia on erittäin harvoin. Kuitenkin kokemus sukupuolisesta identiteetistä ja tavat ilmaista sukupuoli-identiteettiä vaihtelevat. Eri ikäkausina lapsi ja nuori voi haluta ilmentää vastakkaiseen sukupuoleen liitettyjä ominaisuuksia ja tämä tulee sallia luonnollisena kehitysvaiheeseen kuuluvana ilman lokerointia.

Kristillisdemokraatit haluavat selkeät säännöt perusopetuksen seksuaalikasvatukselle ja tasa-arvotyölle sekä seksuaalisia vähemmistöjä edustavien järjestöjen tekemälle työlle kouluissa.

– Lapsen identiteetin kasvu on vielä kesken, ja siksi lapsille on turvattava kasvurauha. Valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteet ja tasa-arvotyöopas tulee päivittää vastaamaan tasa-arvolain käsitystä kahdesta sukupuolesta, KD eduskuntaryhmä linjaa.

Ylös