”Tauolle olisi päästävä” – Sari Tanus ei usko sote-uudistuksen syntyvän ajoissa saati tuottavan säästöjä

9.6.2018 klo 08:00 Politiikka Kristiina Kunnas

– Työterveydenkin kannalta pitäisi jo päästä tauolle, huomauttaa sote-valiokunnassa pitkää päivää huhkiva lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus. – Uudistusta todella tarvitaan, mutta tämän valtavan paketin kanssa ei säästöjä eikä monia muitakaan tavoitteita saavuteta.

– Kyllä meidän ilman muuta pitäisi päästä tauolle. Niin moninkertaisia työtunteja on tehty niin monen viikon ajan, että jo työterveyden ja työsuojelunkin näkökulmasta katsottuna pitäisi saada lepoa ja jatkaa sitten eteenpäin virkeämmillä aivoilla, toteaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen, lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus.

Tanus on KD-Kompassi -haastateltavana Radio Deissä lauantaina 9. kesäkuuta klo 12.50. Ohjelman voi jälkikuunnella kotisivuilla kd.fi tai suoraan täältä.

Sari Tanus sanoo KD-Kompassi -haastattelussa, että kovilla ovat olleet niin kansanedustajat, muu henkilökunta kuin valiokuntaneuvoksetkin. Tauko ja lepo tekisivät hyvää.

Sotea on yritetty hartiavoimin leipoa kasaan. Monivuotinen homma on kalkkiviivoilla, mutta jättimäinen asia ei tahdo pysyä aikataulussa.

– Tämä paketti on niin valtava, että mitään lopullista emme saa maaliin ennen heinäkuuta. Maakuntauudistus, valinnanvapausuudistus ja sosiaali- ja terveysuudistus ovat niin jättimäiset, että monen kansalaisen on vaikea käsittää niiden kokoluokkaa.

Tämä paketti on niin valtava, että mitään lopullista emme saa maaliin ennen heinäkuuta. – Sari Tanus

– Tarvitsemme enemmän aikaa, vaikka kuinka rivakasti toimisimme, Tanus toteaa.

Sote-uudistukseen lähdettiin aikanaan muun muassa siksi, että karanneet kustannukset saataisiin hillittyä uudelleen järjestämisellä.

Toteutuvatko säästöt, lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus?

– Tällä esityksellä ei saavuteta säästöjä  – eikä monia muitakaan tavoitteita, joita uudistukselle asetettiin.

– Meidän on saatava sote-uudistus maahamme. Ihmisten eri puolilla maata on päästävä lääkäriin, hoitajalle ja tutkimuksiin entistä nopeammin ja yhdenvertaisemmin. Terveyserojen on kavennuttava,

Tanus odottaa itsekin mielenkiinnolla, millaisia muutoksia perustuslakivaliokunnan muutosehdotuksista pystytään sorvaamaan.

– Veitsenterävaiheessa tässä ollaan, Tanus toteaa.

Vanhukset ovat erityisen lähellä Sari Tanuksen sydäntä.

– Meillä on nopeasti kasvava joukko yli 85-vuotiaita. Heille tarvitaan inhimillisiä toimijoita, käsiä ja jalkoja. Ihmistä ei voi teknologia korvata. Miljardien säästöjä ei saavuteta teknologian avulla, Tanus muistuttaa.

Mitä Sari Tanus itse haluaisi sote-uudistuksesta?

– Että kuka tahansa saisi helposti yhteyden terveydenhuoltoon, ja että hoitoketjut olisivat toimivat.

– Että ikäihmisten yksinäisyys saataisiin taitettua.

Tanus KD-Kompassi -ohjelmassa la 9.6. klo 12.50

Sari Tanus on KD-Kompassi -haastattelussa Radio Deissä lauantaina 9. kesäkuuta klo 12.50, uusinta ma 11.6. klo 22.35. Kristiina Kunnas haastattelee.

Voit kuunnella Sari Tanuksen KD-Kompassi -haastattelun kokonaan myös täältä

 

 

Ylös