Hanna Ranssi-Matikainen hoitaa avioliittoa, kouluttaa avioliitosta ja teki väitöskirjankin avioliittotyöstä

23.6.2018 klo 14:10 Kotimaa Samuli Rissanen

Avioliittoleirit kuuluivat Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtajan Hanna Ranssi-Matikaisen, 47, kesäohjelmaan jo lapsena. Oman aviopuolison kanssa työ on jatkunut lähes 20 vuotta. Muutama vuosi sitten valmistunut väitöskirjakin koski avioliittotyötä.

Hanna Ranssi-Matikaisen elämäntehtävä alkoi kenties jo yli 40 vuotta sitten, kun Helsingin NMKY aloitti avioliittoleirien järjestämisen vuonna 1975. Hannan vanhemmat, avioliittotyön pioneerit Heikki ja Paula Ranssi olivat osallistuneet vuotta aiemmin Norjan Drammenissa avioliittotapahtumaan. Ranssien matkalaukkuun oli päätynyt käytännön tietoa miehen ja naisen erilaisista tarpeista sekä tavoista ilmaista itseään.

Helsingin NMKY aloitti avioliittoleirien järjestämisen vuonna 1975. HNMKY:n toiminta laajeni, ja siitä tuli virallisestikin valtakunnallista 2014, jolloin Parempi avioliitto ry perustettiin.

HNMKY:n toiminta laajeni, ja siitä tuli virallisestikin valtakunnallista 2014, jolloin Parempi avioliitto ry perustettiin. Toiminnanjohtaja Hanna Ranssi-Matikainen toi avioliittoleiriviikkojen lisäksi mukaan muutakin koulutusta ja kirjallista opetusmateriaalia. Siitä leijonanosa on Ranssi-Matikaisen itsensä keräämää.

Hän kokosi vuonna 2009 HNMKY:n työssä vuosia käytetyn opetusmateriaalin Paremman avioliiton rakkauspankki -tietokirjaksi. Siinä annetaan ohjeita ja vinkkejä avioliiton eri vaiheisiin ja vaikeuksiin sekä puolisoiden kommunikaation ja tunne-elämän ymmärtämiseen.

Muutama vuosi myöhemmin Ranssi-Matikainen teki tohtorinväitöskirjan HNMKY:n avioliittotyöstä.

 

Lue Hanna Ranssi-Matikaisen haastattelu

Lue Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtajan Hanna Ranssi-Matikaisen haastattelu ”Jos ei kasva kiinni, kasvaa erilleen” täältä

Ylös