Tapio Luoma-aho on pohdiskeleva toiminnan mies

24.6.2018 klo 12:08 Politiikka Merja Eräpolku

Maaliskuun alussa työnsä KD:n ryhmäkansliassa aloittaneesta Tapio Luoma-ahosta syntyy vaatimattoman ja hiljaisen puurtajan kuva. Syvällisellä pohdiskelijalla on ajatuksia teemasta jos toisesta sekä loputon halu tietää ja ymmärtää lisää.

Luoma-ahon laajat verkostot ovat syntyneet vuosien varrella, kun hän on osallistunut vapaaehtoisena lukuisten, lähinnä kristillisten, järjestöjen toimintaan.

– Elämääni on leimannut oman paikan, porukan ja yhteisen tekemisen etsintä. Monissa kristillisissä piireissä korostuu teologinen painotus ja konkreettinen rakkauden työ jää vähäiseksi.

2000-luvun alkupuolella Luoma-aho toimi Aasiassa UM:n apulaisasiantuntijana kansainvälisessä Bioversity International -järjestössä. Viime vuodet ovat kuluneet etupäässä järjestö- ja viestintätehtävissä, viimeksi Evankelisen Allianssin Suomi 100 -juhlavuosikoordinaattorina.

– Tropiikin metsien pelastaminen ja ajatus urasta kehitysyhteistyössä ulkomailla päättyi vanhempien sairastumiseen ja äidin kuolemaan. Akateeminen ura ei myöskään tuntunut sopivalta.

Yhtäaikaiset vastoinkäymiset, masentuminen ja epäterve eskatologinen näkemys veivät motivaation maailman parantamiseen.

Näköalattomuus purkautui toiminnaksi. 2006 Luoma-aho yhdessä ystävänsä kanssa sai idean kesäleirien järjestämisestä venäläisille lastenkotilapsille. Tarkoitusta varten perustettu yhdistys järjesti 10 vuoden ajan Laukaassa leirejä, joille osallistui suomalaisin lahjoitusvaroin lapsia yli 30 lastenkodista.

Nykyisin monet eivät halua sitoutua puolueisiin, mutta muutoin vaikuttaa yhteiskunnallisesti.

KD ideologia on Luoma-aholle tuttua, vaikka hän on tähän kevääseen saakka katsonut maailmaa puolueiden ulkopuolelta.

– Nykyisin monet eivät halua sitoutua puolueisiin, mutta muutoin vaikuttaa yhteiskunnallisesti.

Luoma-ahon mielestä politiikalta odotetaan liiankin paljon. Yhteisten asioiden hoitoon suhtaudutaan pelinä.

– Vapaus voi tarkoittaa sitäkin, ettei yksilön tarvitse kantaa vastuuta esimerkiksi läheisistään. Halutaan ulkoistaa välittäminen yhteiskunnan tehtäväksi.

– Näkisin, että kristillisestä maailmankuvasta nousevan politiikan merkitys kasvaa, kun aiemmin perinteisiin arvoihin pitäytyneet puolueet siitä irtautuvat ja ovat ihmiskuvansa kanssa tuuliajoilla.

Tapio Luoma-aho toivoo, että syntyisi nykyistä laajempaa ajattelua ja toimintaa ympäristökysymyksissä kristillisen elämänkatsomuksen pohjalta.

– Monet ympäristökysymykset ovat suuria globaaleja haasteita, jotka kristityt helposti sivuuttavat. Ympäristöteologinen linja on hukassa.

Tapio Luoma-aho

• 42 V.

• ASUU HELSINGISSÄ, SINKKU

• MAA- JA METSÄTIETEIDEN MAISTERI

• KD:N EDUSKUNTARYHMÄN AVUSTAJA

• SEURAKUNTALAINEN.FI –BLOGISTI

•  KANSALAISJÄRJESTÖAKTIIVI

Ylös