Huippukokouksen uskotaan houkuttelevan mediaväkeä Helsinkiin – hotelleissa vielä tilaa

2.7.2018 klo 09:12 Kotimaa KD Lehti

Presidentti Niinistö muistuttaa, että Trumpin ja Putinin kokouksen järjestämisessä ”rahat jäävät suomalaisten palkollisten taskuihin”.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamisen arvioidaan tuovan kaupunkiin runsaasti kansainvälistä mediaa.

Toimitusjohtaja Laura Aalto Helsinki Marketingista kertoi, että ainakin kokouksen uutisointipäivänä torstaina 28. kesäkuuta hotelleissa oli edelleen tilaa kokouksen aikaan. Tapaaminen järjestetään Helsingissä maanantaina 16. heinäkuuta. Jalkapallon mm-kisojen loppuottelu puolestaan pelataan Venäjällä sunnuntaina 15. heinäkuuta.

Heinäkuu on Helsingissä matkailun kannalta vilkasta aikaa, mutta Aallon mukaan huippukokouksen aikaan ei tiettävästi osu mitään isompia yleisötapahtumia.

Heinäkuu on Helsingissä matkailun kannalta vilkasta aikaa, mutta Aallon mukaan huippukokouksen aikaan ei tiettävästi osu mitään isompia yleisötapahtumia.

Helsinki Marketingilla ei vielä torstaina ollut tarkempaa arviota siitä, kuinka paljon yöpyjiä huippukokous tuo kaupunkiin.

– Helsingissä hotellisektori varmasti tekee kaikkensa, että kaikille löytyy huone Helsingistä tai lähiympäristöstä, Aalto sanoi.

Esimerkiksi netissä toimiva Booking-varaussivusto kertoi torstai-iltana, että huippukokouspäivänä 77 prosenttia sen tarjonnassa olevista majoituksista olisi varattu.

Presidentti Sauli Niinistö sanoi, ettei huipputapaamisen kustannuksista suomalaiselle veronmaksajalle ole vielä tehty laskelmia. Hänen mukaansa suurimmat kuluerät tulevat palkkauskustannuksissa.

– Täytyy muistaa, että me käytämme kymmeniä miljoonia rauhantyöhön ja siinä virrassa tämä jää kyllä aika pieneksi, Niinistö sanoi tiedotustilaisuudessa.

– Hyvä on tietysti sekin, että rahat jäävät suomalaisten palkollisten taskuihin. Taitaa olla niin, että Helsingin kaupungissa jo vähän hieroskellaan käsiä, että kuinkakohan paljon tänne virtaa väkeä. Varmasti balanssit menevät siellä tileissä parempaan asentoon.

Lähde: STT–Liisa Kujala

 

Ylös