Lapsuuden rankat kokemukset sinetöivät Auli Happosen päätöksen: ”Seksuaalisen hyväksikäytön rangaistukset aiheiksi politiikkaan”

3.7.2018 klo 14:00 Kotimaa Kristiina Kunnas

Seksuaalinen hyväksikäyttö voi aiheuttaa uhrille monia ongelmia. Auli Happonen haluaa ottaa aiheen mukaan myös politiikkaan.

Auli Happonen on Espoon kaupunginvaltuustossa Kristillisdemokraattien varavaltuutettuna.

– Minulle oma rankka kokemus seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsuudessa, ja sairastuminen anoreksiaan ja pitkä, vaikea toipuminen ovat yksi kannustin politiikassa. Kannatan nykyistä  ankarampia rangaistuksia lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Samalla Auli Happonen haluaa muistuttaa, ettei uhrin tarvitse jäädä uhriksi.

Tärkeiden asioiden puolesta ei tehdä vielä tarpeeksi. – Seksuaalisesta hyväksikäytöstä selviytynyt Auli Happonen

– Seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtuu, siksi on tärkeää myös puhua siitä. Tabuista ei saa vaieta.

– Ihmiset saattavat jopa väsyä tiettyihin aiheisiin kuten kiusaamiseen, hyväksikäyttöön ja väkivaltaan. Silti haluan puuttua niihin: kiusaamiseen sekä henkiseen, aineelliseen ja hengelliseen hyväksikäyttöön ja väkivaltaan – fyysisen väkivallan lisäksi. En siedä mitään näistä.

–  Tärkeiden asioiden puolesta ei tehdä vielä tarpeeksi. Tahdon olla nostamassa näitä aiheita keskusteluun.

 

Lapsuuden hyväksikäyttö rampautti Aulin ihmisenä, naisena ja kumppanina. – Tervehdyttyäni olen ollut valmis puhumaan kipeästä asiasta. En ole enää uhri, olen selviytyjä, Auli Happonen kertoo.

Lue Auli Happosen selviytymistarina ”Seksuaalinen hyväksikäyttö voi pilata koko elämän” – Pitkä tie uhrista selviytyjäksi  täältä

Auli Happosen kokemus hyväksikäytöstä ja selviytymisestä:

1) Hyväksikäyttö rikkoo uhrin itsetunnon ja itsemääräämisoikeuden.

2) Hyväksikäyttöä seuraavat ongelmat, kuten häpeä (jota hyväksikäyttäjän kuuluisi tuntea – ei uhrin), viha ja katkeruus sitovat uhrin tekoon ja tekijään sairastuttavalla tavalla.

3) Terapia, vuosien oma prosessointi ja anteeksianto aloittavat vapautumisen.

4) Uhrilla ei ole energiaa eikä voimavaroja, selviytyjä voimaantuu ja vapautuu.

5) Kun uhrista tulee selviytyjä, hän voi tukea myös muita uhreja.

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä paljon rankkoja seurauksia

Auli Happonen muistuttaa, että anoreksia ei suinkaan aina ole hyväksikäytön seurausta. Se voi puhjeta muustakin syystä.

Seksuaalinen hyväksikäyttö voi laukaista monia muita seurauksia, kuten:

• masennus

• riippuvuudet

• itsetuhoisuus

• psykoosi

• prostituutio

 

Auli Happonen

• KD:n varavaltuutettu Espoon kaupunginvaltuustossa
• tuottaa ja toimittaa yhdessä miehensä Jakob Happosen kanssa Sanan ja runon tuoksua -ohjelmaa TV7:ssä

 

 

Ylös