Fortum Fennovoimaan liittyvästä painostusväitteestä: ”Firman oma päätös”

16.8.2018 klo 09:56 Kotimaa Kristiina Kunnas

Presidentti Niinistö kiistää painostaneensa Fortumia osallistumaan Pyhäjoen ydinvoimahankkeeseen.

Energiayhtiö Fortumin viestintäjohtaja Kati Suurmunne sanoo STT:lle, että päätös lähteä mukaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen oli tehty Fortumin omista lähtökohdista.

Kysymykseen siitä, oliko presidentti Sauli Niinistö painostanut Fortumia lähtemään osaomistajaksi Fennovoimaan, Suurmunne vastaa, että päätös oli tehty ”Fortumin omista lähtökohdista ja firman edun kannalta laajasti harkiten”.

– Kyllä tämä oli ihan firman oma päätös, Suurmunne sanoo.

Väite on käsittämätön. Sen tueksi ei ole edes yritetty esittää yhtään faktaa. En ole millään tavalla ollut vaatimassa Fortumia mukaan hankkeeseen. – Presidentti Niinistö blogissaan 15.8.

Myös kysymykseen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen mahdollisesta painostuksesta Suurmunne vastaa samaan tapaan.

– Totta kai tällaisissa isoissa päätöksissä käydään laajoja yhteiskunnallisia keskusteluja, mutta kyllä tuo päätös on ihan Fortumin oma ja Fortumin omista lähtökohdista tehty.

Fortum kertoi elokuussa 2015 osallistuvansa Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen 6,6 prosentin osuudella.

Niinistö sanoi keskiviikkona 15. elokuuta pitävänsä käsittämättömänä Aamulehden toimittajien Lauri Nurmen ja Matti Mörttisen kirjan pohjalta tehtyä väitettä, että hän olisi painostanut Fortumia osallistumaan Pyhäjoen ydinvoimahankkeeseen.

– Väite on käsittämätön. Sen tueksi ei ole edes yritetty esittää yhtään faktaa. En ole millään tavalla ollut vaatimassa Fortumia mukaan hankkeeseen, Niinistö kirjoittaa blogissaan.

Lähde: STT-Iiro-Matti Nieminen

 

Ylös