Hurrikaani Florencen tuhot saattavat olla paljon pelättyä suurempia Yhdysvaltain itärannikolla – myös Filippiinit varautuu supertaifuuniin

13.9.2018 klo 14:19 Uutiset Kristiina Kunnas

Yhdysvaltojen itärannikkoa lähestyvä hurrikaani Florence saattaa aiheuttaa paljon pahempia tuhoja ja laajemmalla alueella kuin tähän asti on arvioitu.

Hurrikaanin keskuksen odotetaan saapuvan Pohjois- ja Etelä-Carolinan rannikolle perjantaina.

Kovimmat tuulet ovat hieman hidastuneet hurrikaanin lähestyessä rannikkoa, mutta samalla se on kasvattanut kokoaan ja tuhovoimaansa. Washington Post kirjoittaa, että Florence on todennäköisesti voimakkain myrsky alueella 25 vuoteen. New York Timesin mukaan Florence saattaa katkoa sähköt jopa kolmelta miljoonalta asiakkaalta.

Viranomaiset ovat varoitelleet massiivisista tulvista, isoista aalloista ja myrskypuuskista sekä hoputtaneet alueella vielä olevia asukkaita lähtemään pikapuoliin evakkoon.

Yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskus laski varhain torstaina Suomen aikaa Florecen luokituksen toisen kategorian hurrikaaniksi viisiportaisella asteikolla. Sen odotetaan silti antavan rannikolle voimakkaan iskun.

Florencen arvioidaan murjovan aluetta päivätolkulla, aluksi torstaina saapuvilla kovilla tuulilla. Niitä seuraavat rankkasateet kestänevät lauantaihin saakka. Viranomaiset ovat varoitelleet massiivisista tulvista, isoista aalloista ja myrskypuuskista sekä hoputtaneet alueella vielä olevia asukkaita lähtemään pikapuoliin evakkoon.

Osavaltioiden tiet täyttyivät keskiviikkona myrskyä pakenevista asukkaista. Jopa 1,7 miljoonan ihmisen on kehotettu jättämään kotinsa.

Pohjois-Carolinan osavaltionyliopistossa opiskeleva turkkilainen Selen Akgül valmistautuu hurrikaaniin nykyisessä kotikaupungissaan Raleighissa. Akgülin mukaan kaupungissa pelätään erityisesti tulvia.

– Vielä eilen (tiistaina paikallista aikaa) Raleigh näytti olevan suuremmassa vaarassa kuin tämänhetkisen ennusteen mukaan. Se on helpottava tieto, Akgül kertoo puhelimitse STT:lle.

Osa Akgülin opiskelukavereista on kuitenkin lähtenyt evakkoon pohjoiseen New Yorkiin ja Washingtoniin. Akgül aikoo jäädä kaupunkiin. Yliopiston luennot on peruttu torstailta ja perjantailta, ja näillä näkymin opiskelijat palaavat opintojen pariin maanantaina.

Akgül kertoo, että Raleighin kaupoista on enää vaikea löytää leipää ja vettä. Asukkaita on kehotettu siirtämään kaikki irtotavarat ulkoa sisälle ja pysymään poissa ikkunoiden läheltä.

Turkkilaisopiskelija suunnittelee täyttävänsä kylpyhuoneen ammeen vedellä siltä varalta, että vesi menee poikki eikä muita peseytymismahdollisuuksia ole.

– Toinen kämppiksistäni on Italiasta ja toinen Ranskasta. Olemme kaikki vastaanottamassa elämämme ensimmäistä hurrikaania, kertoo kuukauden ajan Raleighissa asunut Akgül.

Lähde: STT-Annukka Koskela

Filippiineillä aloitettu tuhansien evakuointi lähestyvän supertaifuuni Mangkhutin tieltä

Kaakkois-Aasiassa Filippiinit on alkanut evakuoimaan tuhansia kansalaisiaan rannikkoseudulta mereltä lähestyvän supertaifuuni Mangkhutin tieltä. Noin 70 metriä sekunnissa puhaltava taifuuni vastaa voimakkuudeltaan korkeimman viitosluokan hurrikaania.

Noin 70 metriä sekunnissa puhaltava taifuuni vastaa voimakkuudeltaan korkeimman viitosluokan hurrikaania.

Myrskyn reitillä asuu Filippiineillä noin 10 miljoonaa ihmistä, ja kaiken kaikkiaan myrskyn arvellaan vaikeuttavan yli 43 miljoonan ihmisen elämää. Taifuunin odotetaan iskevän Filippiineille viikonloppuna, mistä sen arvellaan jatkavan Kiinan rannikkoseudulle Hongkongiin ja Macaoon päin.

Taifuuni ohitti aiemmin Guamin saaren, jolla se aiheutti sateita ja sähkökatkoja.

Lähde: STT-AFP

 

 

STT–ANNUKKA KOSKELA