Päivi Räsänen demokratiapäivän seminaarissa: ”Demokratia tarvitsee äänekkäitä puolustajia ehkä enemmän kuin koskaan”

13.9.2018 klo 11:24 Politiikka Merja Eräpolku

– Demokratia tarvitsee äänekkäitä puolustajia ehkä enemmän kuin koskaan. Silloin kun demokratiaa pidetään itsestäänselvyytenä, se alkaa murentua, totesi kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) tervehdyksessään kansainvälisen demokratiapäivän seminaarissa eduskunnassa tänään 13. syyskuuta.

Tänä vuonna demokratiapäivän teemana on parlamentaarinen valvonta. Eduskunta valvoo hallituksen ja hallinnon toimintaa sekä poliittisesti että oikeudellisesti.

– Aikana, jolloin demokraattiset instituutiot ja kansalaiset ovat etääntyneet toisistaan parlamenttien rooli hallitusten vahtikoirina korostuu entisestään, seminaarikutsussa todettiin.

Päivi Räsäsen siteeraaman Parlamenttien välisen liiton IPU:n raportin mukaan globaaleja haasteita parlamenttien valvontaroolille ovat poliittisen tilan kapeneminen erityisesti opposition kannalta, oman vaalipiirin edun ja kansallisten asioiden edun ristiriita kansanedustajien työssä ja valiokuntien riittämättömät resurssit laadukkaaseen työhön. Ongelmana nähtiin myös riittämättömät keinot valvontaroolissa ja se, että puoluepolitiikka lukitsee yksittäisen kansanedustajan joko hallituksen tukijan tai vastustajan rooliin.

– Onkin tärkeä varmistaa, että myös Suomessa kansanedustajilla on riittävät keinot ja tieto-taito valvoa hallitusta, Räsänen muistutti.

Seminaariohjelmassa oli kansanedustajien paneelikeskustelu, johon osallistui KD:sta kansanedustaja Sari Tanus. Hän totesi, että yleisesti ottaen Suomessa kansanedustajilla on hyvät vaikutusmahdollisuudet. Kuitenkin uusilla kansanedustajilla on haastetta verrattuna kokeneempiin, eikä sukupolvien välinen tasa-arvo päätöksenteossa toteudu riittävästi.

– Haastaisin sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Toivon, että pidempään olleet edustajat sparraisivat uusia kansanedustajia eteenpäin ja huomioisivat uudet ja nuoret parlamentaarikot paremmin.

Eduskunnan naisverkoston varapuheenjohtajana toimiva Tanus totesi, että kansanedustajilla on lukuisia erilaisia vaikutusmahdollisuuksia, monissa eri paikoissa ja monin eri tavoin.

– Tärkeää on nimenomaan kansalaisten suora kuuleminen ja se, että tuo heiltä tietoa ja ongelmakohtia päätöksenteon ytimeen.

Kansanedustajat Satu Hassi (vasemmalta) ja Sari Tanus osallistuivat demokratiaseminaarin paneelikeskusteluun. Mukana kuulemassa oli KD Naisten puheenjohtaja Tiina Tuomela (oik.). Kuva: Jukka Salmi

Esille tuli, ettei saunan lauteilla asioista päättäminen ei ole eduskunnassa enää vain miesten aluetta. Naisverkosto aloitti syksyn toimintansa saunaillalla, jossa naispoliitikot ja –toimittajat saivat mahdollisuuden epämuodolliseen vuorovaikutukseen ja verkostoitumiseen.

Demokratiaseminaarin järjesti eduskunta ja Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö – Demo ry, jonka hallituksen puheenjohtajana Päivi Räsänen toimii. Seminaarin avasi eduskunnan toinen varapuhemies Tuula Haatainen (sd). Demon kumppanijärjestön IMD:n johtajan Hermenegildo Mulhovon demokratiaterveiset Mosambikista. Tilaisuuden päätti ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen (kok.).

Ylös