Päivi Räsänen vaatii: ”1 000 hoitajaa lisää vanhuspalveluihin”

14.9.2018 klo 19:18 Politiikka Kristiina Kunnas

Mahdollisuuksien tori -tapahtumassa Forssassa puhunut kansanedustaja Päivi Räsänen vaatii vanhuspalveluihin tuhatta hoitajaa lisää.

Vanhuspalveluiden laatu on yksi Suomen kipukohtia.

– Saamme jatkuvasti lukea uutisista tapauksista, jotka kertovat vanhusten hoidon heikosta tilasta maassamme. Mediassa kerrottiin ”haamuhoitajista”, joilla joissakin yksityisissä vanhustenhoitoyksiköissä oli kierretty henkilöstömitoitusta. Työvuorolistoilla oli ihmisiä, jotka eivät oikeasti työskentele yksikössä tai ovatkin hallinnon väkeä, Päivi Räsänen sanoo.

–  Tässä tilanteessa on hälyttävää, että hallitus unohti elokuun budjettiriihessä jälleen vanhustenhoidon. Tämä antaa välinpitämättömän signaalin ikäihmisten suuntaan. Ikääntyneiden väestönosuuden kasvaessa vanhustenhoidon kokonaistilanne voi jatkaa rajuakin heikkenemistä, mikäli tilanteeseen ei herätä pian, lääkäri-kansanedustaja Räsänen kritisoi Forssassa perjantai-iltana 14. syyskuuta. Hän osallistui Mahdollisuuksien torilla -tapahtumaan kehräämön alueella.

Tarvitsemme nopealla aikataululla 1 000 hoitajaa lisää vanhuspalveluihin. Rahoitus tähän on varattava vuoden 2019 budjettiin. – kansanedustaja Päivi Räsänen

Hän muistuttaa, että vanhustenhoidossa on tällä hetkellä pahoja puutteita niin laitoksissa kuin kotihoidossa erityisesti hoitohenkilökunnan liian pienestä määrästä johtuen.

– Ikäihmisten laitospaikkojen määrää vähennettäessä pitäisi avohuollon palveluja, kuten kotihoitoa ja omaishoidon tukea, kehittää ja saatavuutta lisätä, mutta omaishoitajat ja kotihoito ovat nyt monin paikoin ylikuormitettuja. Rajut leikkaukset kuntien valtionosuuksiin tulevat heijastumaan kuntien mahdollisuuksiin vastata kasvavaan hoitotarpeeseen.

– Vanhustenhoidon palveluiden ja laadun valvonnan lisäämiseksi tarvitaan rohkeita toimia. Tarvitsemme nopealla aikataululla 1 000 hoitajaa lisää vanhuspalveluihin. Rahoitus tähän on varattava vuoden 2019 budjettiin, Räsänen vaatii.

– Vanhusten hyvinvoinnin on oltava kaikkien suomalaisten ja päättäjien yhteinen asia. Jos meillä on tahtoa, hyvä elämä ja ihmisarvoinen hoiva on mahdollista tarjota ikäihmisille loppuun saakka. Vanhustenhoidon laadun parantamisen aika on nyt, Päivi Räsänen toteaa.

Ylös