”Negatiivisen trendin kääntäminen on ihme” – Ruotsin KD:lle yllätysmenestys

21.9.2018 klo 09:40 Politiikka Kaj Aalto

Ruotsin vaaleissa syntynyt poliittinen pattitilanne avaa mahdollisuudet kristillisdemokraateille. – Mikään ei ole poissuljettua, Ebba Busch Thorista voisi tulla pääministeri, KD:n kansanedustaja Roland Utbult sanoo.

Ruotsin KD käänsi vuodesta 2002 jatkuneen alavireisen kauden voitoksi maan parlamenttivaaleissa. 2018 vaalien 6,4 prosentin kannatus oli yllätys useimmille, kun edellisissä vaaleissa kannatus oli 4,6 prosenttia.

– Negatiivisen trendin kääntäminen on sinänsä ihme, pitkän linjan kansanedustaja Roland Utbult sanoo.

Myös oman paikkansa varmistanut 67-vuotias Utbult on sitä mieltä, että KD on 12 prosentin puolue. Siitä tavoitteesta on enää puolet jäljellä.

Mitkä kysymykset sitten olivat ratkaisevia KD:n menestykselle syyskuun yhdeksäntenä, kun ruotsalaiset kävivät vaaliuurnilla? Siihen on annettu useitakin selityksiä. Puoluejohtaja Ebba Busch Thor arvioi jo vaalikamppailun loppuvaiheessa, että kun KD on saanut puhua perhepolitiikkaa eli nostaa esiin sairaanhoidon, eläkkeet ja tasa-arvokysymykset, se on vedonnut äänestäjiin. Pari viikkoa ennen vaaleja julkaistut mielipidemittaukset näyttivät selkeätä nousua.

Dagen-lehden pääkirjoitustoimittaja Elisabeth Sandlund analysoi vaalien jälkeen KD:n menestystä ja antaa tunnustusta sanavalmiille puheenjohtajalle. Busch Thor on käynyt pelottomasti lukuisiin eri medioiden järjestämiin väittelyihin. Tämä työ on tuottanut tulosta.

”Ebba Busch Thor ei ole pelännyt näpäyttää sosiaalidemokraattista pääministeri Stefan Löfveniäkään, kun tämä on hyökännyt kristillisdemokraatteja vastaan”, Sandlund kirjoitti.

Antakaa poikien ja tyttöjen pysyä poikina ja tyttöinä, ja leikkiä, niin kuin he itse haluavat. Jos tyttö haluaa leikkiä nukeilla, onko se vaarallista? Ei mitään ’genusflumia’ eli sukupuolten hämärtämistä esikouluopetuksessa. – Ruotsin KD:n puheenjohtaja Ebba Busch Thor linjapuheessaan kesällä 2018

Roland Utbult näkee Busch Thorin kesällä pitämän linjapuheen yhtenä käännekohtana. Tuolloin tämä toi esiin muun muassa oman näkemyksensä esiopetuksen sukupuolineutraaliudesta, mitä jotkut puolueet ovat ajaneet. ”Antakaa poikien ja tyttöjen pysyä poikina ja tyttöinä, ja leikkiä, niin kuin he itse haluavat. Jos tyttö haluaa leikkiä nukeilla, onko se vaarallista? Ei mitään ’genusflumia’ eli sukupuolten hämärtämistä esikouluopetuksessa”, Busch Thor sanoi linjapuheessaan.

– Samoin suuri merkitys on ollut KD:n linjalla vähentää maakäräjien (aluehallinnon) valtaa sairaanhoidossa ja lisätä valtion vastuuta. Puheenjohtajamme on puhunut vahvasti kristillisten arvojen puolesta eli tuonut esiin puolueen perusasiaa, Roland Utbult arvioi.

Roland Utbult valittiin valtiopäiville kolmannelle kaudelleen. Hän on kotoisin Göteborgin saaristosta Öckerön kunnasta, joka on perinteisesti vahvaa KD:n aluetta. Siellä lähes 20 prosenttia äänesti kristillisdemokraatteja eduskuntavaaleissa. Kuntavaaleissa kannatus on peräti 27,7 prosenttia, ja se saavutti suurimman puolueen aseman ennen moderaatteja.

Ruotsin valtiopäivävaalien tulos ei tuonut selkeää voittoa kummallekaan blokille, ne eivät saa enemmistöä ilman ruotsidemokraattien tukea. Punavihreät saavat 144 paikkaa, oikeistoallianssi 143 ja ruotsidemokraatit 62 edustajaa valtiopäiville. Näin vaihtoehtona on blokkipolitiikan murtaminen, mikä on ainoa vaihtoehto enemmistöhallituksen saamiseksi. Muussa tapauksessa Ruotsia hallitsee jälleen vähemmistöhallitus, ja siitä seuraa mahdollisesti epävakaa poliittinen tilanne.

– Mitään vaihtoehtoa ei ole suljettu pois. Mielestäni Ebba Busch Thorista voisi hyvin tulla pääministeri, Roland Utbult heittää.

Olihan Norjassakin kristillisdemokraattinen pääministeri Kjell Magne Bondevik, vaikka puolue oli suhteellisen pieni kannatuksen ollessa enimmillään 13,7 prosenttia vuonna 1997. Suuremmat puolueet eivät tuolloin päässeet sopuun ja niin muodostettiin keskustakoalitio.

Utbult ei lähde arvailemaan Ruotsin tulevan hallituksen pohjaa. Hän toteaa, että vaikka Stefan Löfven on hyvää pataa Angela Merkelin kanssa Saksassa käydessään, ja puhuu yhteisistä arvoista, kotona Ruotsissa kristillisdemokraatit eivät kelpaa neuvottelukumppaneiksi. Sosiaalidemokraatit veljeilevät mieluummin liberaalien kanssa.

Kirjoittaja Kaj Aalto on Ruotsissa asuva toimittaja. Hän työskenteli KD-Lehden (Kristityn Vastuun) toimitussihteerinä 1999-2002.

 

Ylös