Suurin huoli on lapsen yksinäisyys

13.11.2014 klo 12:15 Uutiset Kristiina Kunnas

Tuomaspappi Pirjo Kantala pyytää huomaamaan lapsen ja nuoren yksinäisyyden.

– Vanhuksen yksinäisyys on usein sosiaalista, kun taas lapsen ja nuoren yksinäisyys saattaa johtaa emotionaaliseen yksinäisyyteen, jolla on vakavat seuraukset koko elämän kannalta, tuomaspappi Pirjo Kantala muistuttaa.

Pirjo Kantala tutustui yksinäisyyteen toimiessaan yli vuosikymmenen ajan HelsinkiMissiossa.

Lapsi voi kokea jo hyvin nuorena, ettei ole rakastettu, toivottu eikä hyväksytty. Hylkäämisen kokemukset voivat viedä yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen.

– Myös menestyneet ihmiset voivat kärsiä yksinäisyydestä.

– Jos jostakin pitää olla huolissaan, niin lasten ja nuorten yksinäisyydestä.

– Maailma muutetaan asenteella ja lähipiirissämme, Pirjo Kantala väittää.

– Uskossa ei keskeisimmillään ole kysymys tiettyjen uskonkappaleiden totenapitämisestä, vaan usko on ennen kaikkea suhteessa olemista uskon kohteeseen: suhteessa Jumalaan, lähimmäisiin ja myös omaan itseen.

Ylös