Uskonnonvapauden puolustajat tarjoutuneet raipparangaistuksen sijaiskärsijöiksi

26.1.2015 klo 16:05 Uutiset

Islamilaisuutta blogikirjoituksin kritisoinut mielipidevanki Raif Badawi saa konkreettista tukea seitsemältä länsimaalaiselta uskonnonvapauden puolestapuhujalta. Kukin heistä on lupautunut ottamaan 100 raipaniskua niistä tuhannesta, jotka saudiarabialaiselle Badawille on langetettu.

 Raipparangaistuksen lisäksi sharialain mukaan tuomitulla Badawilla on kärsittävänään kymmenen vuoden vankeus sekä runsaan neljännesmiljoonan dollarin sakot.

Tuhannesta raipaniskusta ensimmäiset 20 on jo annettu, ja toisen ruoskimisen oli määrä tapahtua viime perjantaina. Se kuitenkin peruttiin toistaiseksi, koska Badawin haavat eivät olleet ehtineet parantua.

Sääli on hyve, jota kunnioittavat niin islam, kristinusko, juutalaisuus kuin muutkin uskonnot.

Saudi-Arabian Yhdysvaltain suurlähettiläälle osoitetussa kirjeessään Princetonin yliopiston professori Robert P George ja Amerikan Islamilaisen Demokratiafoorumin johtaja M Zuhdi Jasser vaativat Badawin välitöntä vapauttamista. Jollei näin tapahdu, he ja viisi muuta henkilöä tarjoutuvat jakamaan Badawin saaman raipparangaistuksen, ottamalla jokainen erikseen sata raipaniskua.

”Edustamme kukin eri uskontoja, silti yksimielisesti vastustaen ja ollen tarvittaessa valmiit kärsimään väärin tuomitun uhrin puolesta. Mieluummin jaamme hänen epäoikeudenmukaisen kohtalonsa kuin katsomme sivusta hänen julmaa kidutustaan”, kirjeessä todetaan.

Kirjeen allekirjoittaneet edustavat akateemisia ihmisoikeusaktivisteja sekä Yhdysvaltain kansallisia juutalais- sekä muslimijärjestöjä.