Omaan elämään liittyvä menneisyys kiinnostaa yhä useampia

20.7.2015 klo 07:40 Kotimaa

Kiinnostus historiaan ei ole vain tutkijoiden tai alan harrastajien yksinoikeus. Omaan elämään liittyvä paikallishistoria kiehtoo yhä useampaa suomalaista.

Jokaisella meistä on jonkinlainen suhde menneisyyteen. Jollei muutoin, niin oman elämänhistoriamme kautta.

Myrskyisten sotavuosien lisäksi suomalaisten historiatietoisuuteen on professori emerita Sirkka Ahosen mukaan tuonut lisänsä myös oma erityinen kielemme sekä syrjäinen sijaintimme.

– Olemme maantieteellisesti olleet sivussa ja eristyksissä muusta Euroopasta, mikä osaltaan on heijastunut kansallisen historiamme erityisluonteeseen, professori Ahonen toteaa.

Siihen, millaiseksi käsityksemme kansallisesta historiasta muotoutuu, vaikuttaa Ahosen mukaan moni eri tekijä.

Omakohtaisten elämänkokemusten lisäksi tutkimustieto ja sen uutisointi, kulttuuriset tuotteet kuten teatteriesitykset, elokuvat, museoiden näyttelyt, taideteokset.

Yhden ja ainoan ”virallisen” historiantulkinnan sijaan tarjolla on nyt useiden eri tarkastelunäkökulmien ja aihepiirien runsaudensarvi.

Vielä 1960-luvulla kaunokirjallisuudella oli keskeinen merkitys kansallisen historian määrittelyssä. Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -teossarjan julkaisemisen seurauksena vuoden 1918 kansalaissota  sai osakseen perustavanlaatuisen uudelleentulkinnan.

– Pohjantähti-trilogialla ja Tuntemattomalla sotilaallaan kirjailija antoi äänen niin kansalaissodan hävinneille punaisille kuin jatkosodan rivimiehille.

–  Siihen asti vuoden 1918 tapahtumien auktorisoidun tulkinnan kirjoitti  voittanut osapuoli.  Jatkosodan tapahtumat puolestaan määrittyivät pitkälti ylemmän upseeriston näkökulmasta.

Vaikkei kaunokirjallisuus enää kykenekään historian näin kokonaisvaltaiseen uudelleenkirjoitukseen, voi jokainen tänä päivänä silti muodostaa itselleen hyvin moniulotteisen ja kattavan käsityksen maamme lähimenneisyydestä ja sen keskeisistä tapahtumista.

– Esimerkiksi paikallishistoriallisen tai naisnäkökulman kautta lähes sadan vuoden takaisesta kansalaissodastakin voidaan vielä löytää ja tuoda esiin uutta tietoa.

– Monesta muusta maasta poiketen Suomessa tilanne on sikäli hyvä, ettei kansallisessa lähihistoriassa ole enää niin traumaattisia tapahtumia, ettei niitä jo kyettäisi käsittelemään kiihkottomasti.

Näin olisi Ahosen mielestä tehtävä aina, kun yhteiskuntaa ja sen kansalaisia kohtaa repivä ja traumatisoiva konflikti.

– Hyvä esimerkki tästä on Etelä-Afrikan totuuskomissio, joka perustettiin selvittämään apartheidin aikaisia ihmisoikeusrikkomuksia heti maan ensimmäisten vapaiden vaalien jälkeen.

– Vaikka aihe jo lähtökohtaisesti oli hyvin kipeä, eikä rotuerottelun aikaisia rikkomuksia yksilötasolla saatu läheskään kaikin osin sovittua ja anteeksiannettua, oli totuuskomission rooli sovittelevana ja tehdyt vääryydet esiin nostaneena elimenä silti tärkeä.

Pilvi Torstin viime vuonna ilmestyneessä  tutkimuksessa, Suomalaiset ja historia, kartoitettiin kansalaisten tärkeiksi kokemia suomalaisuuden ilmentymiä ja arvostuksia.

Arvostetuimpien suomalaisten kärkeen nousivat kysyttäessä Mannerheim ja Urho Kekkonen. Näin oli jopa alle 20-vuotiaiden kohdalla, joilla itsellään ei ole edes omakohtaista kokemusta kyseisten henkilöiden aikakausilta.

Sirkka Ahonen arvelee Mannerheimin ja Kekkosen suosioon myös nuorison keskuudessa vaikuttaneen paitsi runsaan käsittelyn eri medioissa, myös sen tavan, jolla heidän toimiaan maatamme johtaneina monumentaalihahmoina on tuotu esiin.

– Kekkosen suosioon saattaa myös vaikuttaa se, että hänen ajastaan monilla meistä on yhä omakohtainen kokemus, jota jakaa nuorempien ikäpolvien kanssa.

Suurmiesten asemointi kansakunnan kaapin päälle edustaa kaikkineen hyvin  suhdanneherkkää historiankirjoituksen aluetta, mikä Ahosen mukaan näkyy niin Mannerheimin kuin Kekkosenkin kohdalla.

– Kummankin arvostus on kansallisesti vaihdellut hyvinkin paljon, hän toteaa.

– Mannerheimiahan pidettiin kansalaissodan jälkeen työväestön keskuudessa oikeistolaisena pyövelinä, Kekkosta hänen kuoltuaan arvosteltiin Neuvostoliiton lakeijaksi, jopa KGB:n agentiksi.

–Ilmeisesti pysyvää arvostusta tai sen menetystä aina edeltää tällainen suhdanteiden vaihtelu.

Nyt niin Mannerheimin kuin Kekkosenkin asema näyttäisi vakiintuneen suur- ja valtiomiestasolle.

Miksi jokaisen suomalaisen sitten tulisi tiedostaa oman maansa menneisyys, sen sidos omaan itseen ja tähän päivään?

– Jokaisen olisi hyvä tietää keskeisimmät vaiheet ja tapahtumat siitä ympäristöstä ja ihmisyhteisöstä,  johon kuuluu ja jossa elää.

– Olemme sosiaalisia olentoja, joille yhteenkuuluvuuden tunne on tärkeä.

Tätä yhteenkuuluvuuden tarvetta palvelee Ahosen mukaan kokemus sukupolvet ylittävästä yhteisen kertomuksen jatkumosta.

– Se ankkuroi meidät tähän hetkeen, ja luo jatkuvuutta.

 

 

Ylös