Sirkka Ahonen: Yhteinen suomalaisuus säilynee myös jatkossa

21.7.2015 klo 09:23 Kotimaa

Eurooppalaisesta yhdentymisestä ja globalisoitumisesta huolimatta professori Sirkka Ahonen sanoo uskovansa laajasti ymmärrettävän suomalaisuuden jatkossakin säilyvän niin, että suuri osa meistä voi sen jakaa ja identifioitua siihen.

Professori Sirkka Ahonen muistuttaa, että vaikkei meillä kansallista yhtenäiskulttuuria enää olisikaan, on silti paljon asioita, jotka jokainen suomalainen voi kokea omakseen.

Nekin kansalaiset, jotka muutoin eivät ole kovin kiinnostuneita historiasta, yleensä tietävät mistä puhutaan, kun kyse on sellaisista käsitteistä kuin talvisota, maaltamuutto, suomalainen hyvinvointivaltio tai sotakorvaukset.

Jotta yhteinen kansallinen kertomus voi todentua, meillä on oltava menneisyydessämme sellaisia tapahtumia, jotka voimme mieltää ja ymmärtää kaikkia yhteisön jäseniä koskeviksi. Näitä tapahtumia Ahonen kutsuu historian viitepisteiksi.

– Nekin kansalaiset, jotka muutoin eivät ole kovin kiinnostuneita historiasta, yleensä tietävät mistä puhutaan, kun kyse on sellaisista käsitteistä kuin talvisota, maaltamuutto, suomalainen hyvinvointivaltio tai sotakorvaukset.

Eurooppalaisesta yhdentymisestä ja globalisoitumisesta huolimatta Ahonen sanoo uskovansa laajasti ymmärrettävän suomalaisuuden jatkossakin säilyvän niin, että suuri osa meistä voi sen jakaa ja identifioitua siihen.

– Vaikkei kansallisesta yhtenäiskulttuurista ehkä enää voidakaan puhua, löytyy silti vielä paljon asioita, jotka jokainen suomalainen voi kokea omakseen.

Sirkka Ahonen on historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen emerita professori Helsigin yliopistosta.Hän on tutkinut historiallisen identiteetin muodostumista, koulutushistoriaa ja historian käyttöä konfliktin jälkeisissä yhteiskunnissa. Hänen teoksiaan ovat Historiaton sukupolvi?, Yhteinen koulu ja Coming to Terms with a Dark Past.
Ylös