Ylikiltti haluaa miellyttää muita – ja sairastuu

27.7.2015 klo 07:35 Kotimaa

Älä suostu kanssaihmistesi kynnysmatoksi. Uskalla sanoa ”ei”, kun on tarvis. Ole armollinen myös itseäsi kohtaan, kehottaa ”kiltteyskirjailija” Anna-Liisa Valtavaara.

Kansan Raamattuseuran kouluttaja ja luennoitsija Anna-Liisa Valtavaara on vuosien varrella kohdannut lukemattomia kiltteydestään kipeytyneitä ihmisiä.

Irtautuminen omaa minää kahlitsevasta ylikiltteydestä ei usein ole helppoa, kun kyse on vuosikymmeniä jatkuneesta, jo lapsuudessa opitusta käyttäytymismallista.

Liiallisen kiltteyden kanssa kipuilevia löytyy Valtavaaran mukaan sekä naisista että miehistä, nuorista kuin vanhoista, niin duunareista, toimihenkilöistä kuin palveluammateissa olevista.

– Yhteistä heille on kiltteys oman itsensä kustannuksella. He tekevät asioita yksinomaan toisten ihmisten hyväksi, omista tarpeistaan välittämättä, usein muiden vaatimuksesta.

Ylikiltteyden tunnusmerkistöön kuuluvat Valtavaaran mukaan myös suuri miellyttämisen tarve sekä varovaisuus omien mielipiteiden, toiveiden ja tunteiden ilmaisemisessa.

– Vihan ja pettymyksen tunteet kielletään, samoin kuin ilon ilmaukset.

– Lyhyesti ja kärjistäen ilmaistuna: ei uskalleta elää, Valtavaara toteaa.

Anna-Liisa Valtavaara sanoo hämmästelleensä palautemäärää, jonka hänen 2003 ensi kerran julkaistu kirjansa on aikaansaanut.

Seurakunnissa, kristillisissä järjestöissä, työpaikoilla ja eri ammattiryhmien koulutustilaisuuksissa luennoiva Valtavaara on kuunnellut elämäntarinoita, joissa vääränlainen kiltteys on lopulta johtanut henkiseen ja fyysiseen loppuunpalamiseen.

Tavallisesti ongelman juuret juontavat lapsuuteen, vaikkei ”kiltin tytön” – tai pojan – syndroomaan Valtavaaran mukaan olekaan yhtä ainoaa, selittävää tekijää.

– Osansa lienee sillä puhumattomuuden kulttuurilla, johon on kuulunut vanhempien ylisukupolvinen, mitään kyseenalaistamaton auktoriteettiasema suhteessa omiin lapsiin.

Kun tähän vielä sodanjälkeisinä jälleenrakennuksen vuosina on liittynyt myös kirjaimellisesti noudatettu ”Herran pelko on viisauden alku” -ajattelu, on näin luotu pohja sille suurten ikäluokkien kiltteydelle, josta nyt niin moni meistä kärsii.

– Niissäkin perheissä, joissa kristillisyys muutoin ei ole ollut vallitsevana, on Jumalaa tarvittu ainakin jälkikasvun peloitteluun, Valtavaara kärjistää.

– Vähättely-mentaliteetin kyllästämässä, tunneköyhässä kodissa  lapsi jää ajatuksineen ja tarpeineen helposti huomiotta.

– Seurauksena voi olla itsensä vähämerkityksiseksi kokeva, huonon itsetunnon omaava aikuinen, joka muita miellyttämällä yhä koettaa saada sitä hyväksyntää, jonka vanhemmat häneltä eväsivät.

Irtautuminen omaa minää kahlitsevasta ylikiltteydestä ei usein ole helppoa, kun kyse on vuosikymmeniä jatkuneesta, jo lapsuudessa opitusta käyttäytymismallista.

Keskeistä ylikiltteydestä poisoppimisessa on ongelman tunnistaminen itsessään, Valtavaara korostaa.

– Joillakin tämä tapahtuu kovimman kautta niin, että ihminen yksinkertaisesti palaa loppuun.

– On tärkeää kuunnella omaa sisintä, kysyä miltä tuntuu, kun toistuvasti noudattaa muiden tahtoa ja mukautuu heidän toiveisiinsa ja vaatimuksiinsa.

– Jos vallitseva tunne on vihaisuus siitä, että oma elämä ja tahto ovat toisten käsissä, silloin kannattaa miettiä syitä omaan käyttäytymiseen, ja koettaa muuttaa sitä.

Jotkut kiltteytensä kanssa pitkään kipuilleet ovat Valtavaaran mukaan tehneet kertaheitolla täyskäännöksen, ja pakottaneet itsensä tietoisesti tuhmiksi.

– Se ei ole toimiva tapa, ongelma ei ratkea, se saa ainoastaan toisenlaisen etumerkin.

Valtavaara suositteleekin pehmeämpää lähestymistapaa.

– Kannattaa esimerkiksi kokeilla, miten työtoverit tai läheiset reagoivat, jos kerrankin sanoo eriävän mielipiteensä keskustelutilanteessa, kun aiemmin on aina ollut samaa mieltä muiden kanssa.

– ”Ei”-sanan opettelu on sekin hyvä keino vahvistaa omaa minää sen sijaan, että ehdoitta ja jatkuvasti myöntyy kanssaihmisten vaateisiin.

Ylipäätään sen myöntäminen itselle, ettei tarvitse olla täydellinen, ja että myös omat tarpeet ja toiveet voi asettaa etusijalle, on Valtavaaran mielestä tervehdyttävää ylikiltin ihmisen hyvinvoinnille.

– Liiallisesta kiltteydestä irtipääsy vapauttaa ja antaa energiaa aitoon, omalähtöiseen elämään.

– Kiltteys ja toisten auttaminen on toki hyve, kun se on vastavuoroista tai vapaaehtoista.

– Muiden auttamisesta tulee aina jäädä myös auttajalle itselleen hyvä mieli, silloin kiltteys on terveellä pohjalla, Anna-Liisa Valtavaara sanoo.

Anna-Liisa Valtavaaran Kiltteydestä kipeät (Kirjapaja) ilmestyi ensi kerran 2003, minkä jälkeen siitä on otettu useita painoksia.Uudistetussa kirjassa on uusi esipuhe sekä liitteenä runsaasti pohtimaan kannustavia kysymyksiä.