Essayah mielenosoittajille: ”Miksi pienipalkkaisia naisia rangaistaan?”

18.9.2015 klo 12:29 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah puhui Helsingin Rautatientorille tänään kokoontuneille eri ammattiliittoja edustaville mielenosoittajille.

Ammattiliittojen mielenilmaus keräsi tänään kymmeniä tuhansia eri ammattiliittojen edustajia Helsingin Rautatientorille, jotka uhmasivat mereltä aamupäivän aikana noussutta myrskyä ja rankkasadetta.

– Näin täällä mielenosoittajien kylttien joukossa yhden, joka kosketti erityisesti. Siinä luki: ”Nujerretaan yhdessä lama, ei ihmisiä.”

Rautatientorille saapuivat puolenpäivän tienoilla kaikki oppositiopuolueiden puheenjohtajat, jotka saivat tasapuolisen kaksiminuuttisen oman viestinsä kertomiseen.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistutti puheenvuoronsa aluksi, että Suomen tilanne on yhtä vakava ja harmaa kuin Rautatientorilla vallinnut sää, mutta kauempana horisontissa näkyi jo sinertävää taivasta.

Essayah’n mukaan Suomen tilanteen kohentamiseksi tarvitaan toimenpiteitä ja osa hallituksenkin toimista on ollut oikeansuuntaisia, kuten vanhempainvapaajärjestelmän uudistaminen.

Essayah kuitenkin muistutti, että ihminen ei saa unohtua vaikeinakaan aikoina.

– Näin täällä mielenosoittajien kylttien joukossa yhden, joka kosketti erityisesti. Siinä luki: ”Nujerretaan yhdessä lama, ei ihmisiä.”

Hallituksen pakkolakien joukossa on Kristillisdemokraattien mielestä epäoikeudenmukaisiakin esityksiä.

Sunnuntailisien leikkaaminen rokottaa Kristillisdemokraattien mielestä erityisesti pienipalkkaisten hoitotyötä tekevien naisten aloja, joilla työntekijä ei voi itse päättää, milloin työskentelee. Essayah otti esimerkiksi A-studiossa aiheen tiimoilta haastatellut kätilöt.

Samaan aikaan hallitus aikoo laajentaa kauppojen sunnuntai-aukioloa, mutta itse korvaus sunnuntaityöstä kutistuu.

– Miksi sunnuntailisiä on lähdetty leikkaamaan? Miksi hallitus kurittaa erityisesti pienipalkkaisia naisia? Essayah kysyy.

Kristillisdemokraattien puheenjohtajan kysymys välitettiin suoraan oppositiopuolueiden johtajien jälkeen lavalle astuneiden hallituspuolueiden edustajien vastattavaksi.

 

 

Ylös