Aito avioliitto-kansalaisaloitteen nimenkeräys päättyy tänään-lähes 100 000 allekirjoittajaa

29.9.2015 klo 09:21 Politiikka Samuli Rissanen

Nimenkeräys Aito avioliitto-kansalaisaloitteeseen päättyy tänään. Aloite on jo kerännyt liki 100 000 allekirjoitusta.

Tänään on viimeinen päivä allekirjoittaa Aito avioliitto-kansalaisaloite.

Voimassa olevan avioliittolain säilyttämiseen pyrkivän aloitteen nimenkeruu on sujunut vauhdikkaasti. Viimeisen keruupäivän alkaessa allekirjoituksia on kertynyt liki sata tuhatta. Kansalaisaloitteen eduskuntakäsittely edellyttää yli 50 000 allekirjoitusta, joten aloite on jo varmuudella etenemässä kohti eduskuntaa.

Kyse on avioliiton säilyttämisestä miehen ja naisen välisenä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta.

Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa vielä tänään esimerkiksi kansalaisaloite.fi-sivustolla.

Intoa loppukiriin haettiin toteuttamalla näyttävä flash-mob Helsingin keskustassa viime viikonloppuna. Narinkkatorille levitettiin 600 neliömetrin suuruinen Aito avioliitto -yhdistyksen logolla varustettu vaaleanpunainen lippu.

Narinkkatorilta flash-mob siirtyi Tuomiokirkon rappusille, jonne sama lippu levitettiin vapaaehtoisvoimin.

Aloitteen esittelytekstin mukaan kyse on avioliiton säilyttämisestä miehen ja naisen välisenä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta.

Lisäksi kysymys on lapsen oikeuksista.

– Sukupuolineutraali avioliitto riistää adoptiolapselta mahdollisuuden korvaavaan kokemukseen eri sukupuolta olevista vanhemmista, isästä ja äidistä. Lapsen oikeus olla isän ja äidin hoidettavana ei voi toteutua samaa sukupuolta olevien avioliitossa. Samaa sukupuolta olevien parien oikeudet on huomioitu riittävällä tavalla parisuhdelaissa, aloitteen esittelytekstissä todetaan.

Ylös