Viime viikolla vietettiin työttömien valtakunnallista edunvalvontaviikkoa. Huoli on suuri, työttömyys on kasvanut jyrkästi.

– Työttömyys on kasvanut jyrkästi ja työllisyysmäärärahojen riittävyys on puhuttanut jo keväästä lähtien, Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus muistuttaa.

Työttömien puolesta ei ole noustu barrikadeille.

Tanuksen mielestä työttömien heikko ääni on jäänyt ”isompien kriisien” varjoon. Samanaikaisesti, kun hallitus kamppailee työssä olevien etujärjestöjen kanssa työllisten etuuksista ja kymmenet tuhannet pakolaiset vyöryvät rajojemme yli, on heikompiosaisten suomalaisten ääni jäänyt kuulumattomiin.

Helsingin rautatientorilla kokoontui puolitoista viikkoa sitten kolmekymmentätuhatta mielenosoittajaa, vaatien hallitusta perumaan pakkolakinsa ja AY-pomot pyrkivät osoittamaan, kuka tätä maata todellisuudessa johtaa.

– Mielenosoituksessa ei kuitenkaan näkynyt banderolleja, joissa olisi noustu puolustamaan työttömiä, Tanus toteaa.

Hän suree sitä, ettei löytynyt yhteistä tahtoa luopua 5% verran omastaan, vaikka sen seurauksena jopa 50 000 työttömällä olisi voinut olla mahdollisuus työllistyä.

– Lähes 400 000 suomalaisen työttömän joukko on aivan hiljaa. Se ei marssi kaduilla, eikä pidä ääntä itsestään. Työttömyys nujertaa ihmisen yllättävän nopeasti.

Meidän päättäjien täytyy huolehtia, että ne sadattuhannet suomalaiset, jotka ovat tässä talouden myllerryksessä jääneet ilman työpaikkaa, saavat myös äänensä kuuluviin ja saavat vähintäänkin ne etuudet, jotka heille kuuluvat.

– Pakolaisia ja työttömiä ei pidä asettaa vastakkain. Toimivalla työllisyyspolitiikalla pitää varmistaa, että vastakkainasettelua ei tapahdu myöskään kansalaisten silmissä.

Tanuksen mukaan tilanne, jossa kantaväestö kokee, ettei heidän toimeentulostaan kanneta huolta, samanaikaisesti, kun maahanmuutto vaatii yhä suurempia panostuksia, on omiaan kasvattamaan muukalaisvihaa ja rasismia.

Työllisyys- ja starttirahojen tarve, tai pikemminkin niiden puute, nähtiin jo aikaisin keväällä. Työttömien yhdistysten viesti päättäjille oli kuitenkin selvääkin selvempi: ”Rahat on loppu.”

– Päivärahojen lisäksi henkilökohtainen kohtaaminen on monelle työttömälle elintärkeää. Jos virkailijan luokse pääsee pahimmillaan vasta puolen vuoden päästä, on tilanne kestämätön. Työllisyysmäärärahoihin tarvitaan reilusti lisää panoksia.