”Hyvin todennäköistä, että kävelen huomenna presidentin luo”

5.11.2015 klo 21:28 Politiikka Samuli Rissanen

Pääministeri Juha Sipilä ei usko, että lisäaika ratkaisee sote-sovun syntymistä. Sipilä on valmis kävelemään presidentti Sauli Niinistön luo pyytämään hallituksensa eroa, mikäli ratkaisua ei huomisaamuun mennessä synny.

Pääministeri Juha Sipilä kiersi tänään iltapäivällä esittelemässä perussuomalaisten ja kokoomuksen eduskuntaryhmille viimeisintä kompromissiesitystään sote-ratkaisuksi. Sipilä esitteli hallituskumppaneille 18 alueen sote-mallin. Esitys kelpasi perussuomalaisille, mutta Kokoomukselle ei.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä olisi halunnut kaksi päivää lisäaikaa neuvotteluille.

– Lisäaika ei tuo asiaan muutosta, päätöksiä on pystyttävä tekemään. Olen päätynyt siihen, että neuvotteluja käydään aamuun saakka ratkaisuhakuisesti, Sipilä kertoi tänään illansuussa.

Nyt neuvottelut jatkuvat läpi yön, mutta pääministeri ei esiintynyt tiedotustilaisuudessa kovin toiveikkaana. Päätöksenteolle asetettu kalkkiviiva ylittyi tänään ja Sipilä arvioi sen ennakoivan sitä, ettei tällä hallituskokoonpanolla todennäköisesti päästä sote-sopuun.

Mikäli päätöstä ei synny, Sipilä kertoo olevansa valmis pyytämään presidentiltä hallituksen eroa.

Sipilä korosti, että hallituksen kaikki kipeät päätökset oli määrä tehdä jouluun mennessä, jotta toimeenpanoon jää riittävästi aikaa.

Soten osuus hallituksen itselleen asettamasta 10 miljardin säästöurakasta on reilut kolme miljardia.

Kokoomus on painottanut kannanotoissaan asiantuntija-arvioita, joiden mukaan soten tavoitteisiin päästään ainoastaan Keskustan ehdotusta pienemmällä aluemäärällä.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön kesällä teettämän ulkopuolisen asiantuntijaselvityksen mukaan itsehallintoalueiden sopiva määrä olisi 9–12.

Ylös