VVO lypsylehmä ammattiliitoille ja eläkeyhtiöille

27.11.2015 klo 16:02 Kolumnit Peter Östman

Yle on kertonut mielenkiintoisia tietoja VVO:n omistajilleen viime vuosina maksamista suurista osingoista.

Valtakunnallinen vuokra-asuntoyhtiö perustettiin 1969. Syynä oli kaupungistumisesta johtuva suuri muuttoaalto ja siitä seurannut asuntopula.

VVO:n tapauksessa ongelmallista on se, että vuokria on vuosittain nostettu suhteettoman paljon suhteessa yrityksen kuluihin nähden.

Nykyään VVO on osakeyhtiö ja sen merkittävimmissä omistajissa on ammattiliittoja, eläkevakuutusyhtiöitä sekä säätiöitä ja kuntia. VVO:n liikevaihto on noin 350 miljoonaa euroa vuodessa ja tulos ennen veroja 75 miljoonaa euroa vuonna 2013.

Ammattiliitot ovat viimeisen viiden vuoden aikana nostaneet 50 miljoonaa verovapaita osinkoja kyseisistä yhtiöistä. Tänäkin vuonna VVO jakaa ennätyssuuret osingot. Viime vuonna VVO:n   omistajista Metalliliitto, JHL ja Rakennusliitto saivat yhteensä 14 miljoonaa euroa.

Kun VVO aikoinaan perustettiin oli tarkoitus rakentaa edullisia vuokra-asuntoja. Oli tarkoitus olla voittoa tavoittelematon ja harrastaa yleishyödyllistä toimintaa. Yhtiön 40 000 asunnosta noin kolmasosa saa valtiolta ARA-tukea.

Vuokrat ovat joka vuosi nousseet vaikka korkotaso on ollut alhainen. Yrityksen omistajilleen maksamat osingot eivät sinänsä ole väärin. VVO:n tapauksessa ongelmallista on se, että vuokria on vuosittain nostettu suhteettoman paljon suhteessa yrityksen kuluihin nähden. Koska monet VVO:n vuokralaisista on matalapalkkaisia, saavat monet heistä asumistukea ja osa myös toimeentulotukea.

Asumistukea maksettiin viime vuonna yhteensä 1,5 miljardia euroa. Summa kasvoi 8 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen ja sitä maksettiin yhteensä 734 000 henkilölle.

Tässä valossa näyttää erikoiselta, että vuokra-asuntoyhtiö VVO:sta on annettu muodostua lypsylehmä ammattiliitoille ja eläkeyhtiöille. VVO nostaa vuokria, maksimoi voitot ja maksaa omistajille suuria osinkoja, joista ei edes makseta veroa. Samalla valtion ja kuntien asumis- ja toimeentulomenot kasvavat kasvamistaan.

Viime viikon torstaina suullisella kyselytunnille kysyin ministeri Tiilikaiselta mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä hillitäkseen julkisten varojen epäjärkevää käyttöä. Tiilikainen vastasi, että kysymys on aiheellinen ja ajankohtainen. Ministerin mielestä on erittäin tärkeää, että edullisten vuokra-asuntojen tarjontaa lisätään ja hallitus tulee valmistelemaan aiheesta esityksen, jonka tarkoitus on korjata muun muassa vuokra-asuntoyhtiöiden tuottoihin liittyvät ongelmat.

Asia nousi uudestaan esiin eduskunnan kyselytunnilla kun keskusteltiin asumistukien perusteista.

Sosiaali- ja terveysminister Hanna Mäntylä viittasi vastauksessaan VVO:n osinkopolitiikkaan. Aihe on edelleen hyvin ajankohtainen.

Ylös