”Haluamme vaikuttaa Kristillisdemokraatteihin”

17.12.2015 klo 21:42 Politiikka Kristiina Kunnas

Sirpa Pursiainen ja Mikael Viitala ovat lähdössä KD:n teemaryhmiin, joilla puolue hakee hyviä uusia avauksia.

Heillä on isot odotukset. – Haluamme laadukasta keskustelua ja vaikutusta KD:hen, he sanovat.

Kristillisdemokraatit päätti uudistaa toimintaansa teemaryhmätyöskentelyllä. Innokkaita osallistujia on ilmoittautunut jo kymmenittäin. Teemaryhmätyöskentely starttaa ensi vuoden alussa.

– Mielestäni tällainen netin kautta tapahtuva työskentely on ainoa järkevä vaihtoehto oli rahaa paljon tai vähän.

– Odotan, että teemaryhmätoiminnallamme on konkreettista vaikutusta puolueen toimintaan, sanoo Mikael Viitala. Hän toimi aikanaan puolueen nuorisojärjestön KD Nuorten puheenjohtajana. Hän työskentelee nykyään henkilöstöammattilaisena.

– Uskon kykeneväni antamaan työryhmään laaja-alaista näkemystä sosiaali- ja terveysalalta yhteiskuntatieteiden maisteri Sirpa Pursiainen toteaa.

Pursiainen on yhteiskuntatieteiden maisteri sekä sosiaali- ja terveysalan opettaja ja kirjailija. Hänellä on kokemusta myös sosiaalityöntekijänä sekä lähihoitajana. Hänellä on oma yritys ja hän on toiminut lähetys- kehitysyhteistyöntekijänä.

– Heikommassa asemassa olevien puolustaminen on ollut itselleni 10 vuotta sitten syy lähteä mukaan politiikkaan.

– Tämä on kristillisdemokratian ydintä! Pursiainen iloitsee.

1) Mitä odotat teemaryhmätyöskentelyltä?

Sirpa Pursiainen:

– Vaikuttamismahdollisuuksia KD:n linjauksiin asiantuntemuksen kautta. Näen voivani antaa osaamistani puolueelle. Toivon ryhmän ottavan kantaa valmisteilla oleviin lakeihin sekä lakien muutostarpeisiin. Tämän lisäksi toivon ryhmän kykenevän ottamaan kantaa tulevaan Sote- uudistukseen ja sen sisältämiin palvelujärjestelmiin.

– Köyhyyden poistamiseksi sosiaaliturvajärjestelmää ja sen toimivuutta on ehdottoman tärkeää tarkastella.

– Toivon ryhmän antavan tukensa kuntapoliitikoille esimerkiksi valtuustoaloiteaihioiden myötä.

Mikael Viitala:

– Ensinnäkin odotan laadukasta, tietoon ja tutkimukseen pohjautuvaa keskustelua.

– Toiseksi odotan työltä lopputulosta, jolla on konkreettinen vaikutus puolueen toimintaan ja politiikkaan.

– Kolmanneksi odotan pysyvän rakenteen syntymistä, joka takaa työryhmän aloittaman työn jatkumisen myös tulevina vuosina.

 

2) Mitkä teemaryhmät kiinnostavat eniten?

Sirpa Pursiainen:

– Olen ilmoittautunut ryhmään perusturva, hyvinvointipolitiikka, köyhyys, kehitysyhteistyö.

Mikael Viitala:

– Ilmoitin olevani käytettävissä neljään eri ryhmään. Näistä kaikkein mieluiten osallistuisin KD:n sisäisen kehittämisen, strategian ja ulkoisen viestinnän tulevaisuustyöryhmän työskentelyyn. Uskon, että siihen työhön minulla on myös eniten annettavaa.

3) Puolueen talouden kireyden vuoksi ja ajankin säästämiseksi työskentely on nettipohjaista. Mitä hyötyä näet siinä? Oletko tottunut sellaiseen?

Sirpa Pursiainen:

– Olen toiminut valtakunnallisten hankkeiden projektipäällikkönä, jossa nettityöskentely oli toimivin työtapa pitkien etäisyyksien vuoksi. Sillä säästetään rahaa ja aikaa.

– Olisi tärkeää, että ryhmä kokoontuisi ainakin alkuvaiheessa kasvotusten, jotta kukin tutustuisi työryhmän jäseniin. Tämä loisi hyvän pohjan työskentelylle.

Mikael Viitala:

– Nettipohjainen ryhmätyö mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman työskentelyn. Se tehostaa hurjasti työn etenemistä ja keventää siihen osallistuville aiheutuvaa rasitusta. Samalla käydyt keskustelut ja syntynyt työ säilyvät itsestään kirjallisessa muodossa, mikä mahdollistaa tehdyn työn hyödyntämisen myös myöhemmin.

– Mielestäni tällainen netin kautta tapahtuva työskentely on ainoa järkevä vaihtoehto oli rahaa paljon tai vähän.

– Odotan työltämme lopputulosta, jolla on konkreettinen vaikutus puolueen toimintaan ja politiikkaan, sanoo Kristillisdemokraattien teemaryhmätyöskentelyyn lähtevä Mikael Viitala.

– Odotan työltämme lopputulosta, jolla on konkreettinen vaikutus puolueen toimintaan ja politiikkaan, sanoo Kristillisdemokraattien teemaryhmätyöskentelyyn lähtevä Mikael Viitala.

Ylös