Uhri unohtuu raiskauksissa

22.12.2015 klo 14:07 Politiikka KD Lehti

Kristillisdemokraattien naisjärjestö muistuttaa kannanotossaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja lähisuhdeväkivallasta. Turvakoteja ei ole riittävästi eikä 24/7 toimivaa auttavaa puhelinta.

Naisjärjestöt yhteistyössä (Nytkis)-järjestön puheenjohtajuuteen valmistautuva KD Naiset vaatii hallitusta osoittamaan lisärahoitusta naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämis- ja ennaltaehkäisytyöhön.

Keskustelussa arvioidaan raiskaajan taustoja ja motiiveja, mutta uhri useimmiten unohdetaan. Uhreja myös vähätellään tai jopa syyllistetään.

KD Naiset muistuttaa, että Suomessa astui elokuun alussa voimaan kansainvälinen naisiin kohdistuvan ja lähisuhdeväkivallan vähentämiseen tähtäävä Istanbulin sopimus. Monet sopimuksen edellytyksistä ovat kuitenkin vielä täyttämättä.

Esimerkiksi turvakoteja ei ole riittävästi, eikä 24/7 toimivaa auttavaa puhelinta.

Viime viikkoina on uutisoitu useista raiskaustapauksista. KD Naisten mielestä keskustelussa arvioidaan raiskaajan taustoja ja motiiveja, mutta uhri useimmiten unohdetaan. Uhreja myös vähätellään tai jopa syyllistetään.

Yleensäkin keskustelua pitää käydä laajemmin lähisuhdeväkivallan ja etenkin naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisestä.

– Raiskaus on aina vakava ihmisyyteen kohdistuva rikos, joka jättää vahvat jäljet uhrin elämään. Uhri tarvitsee rakentavaa tukea selvitäkseen traumastaan ja voidakseen muodostaa luottamukseen perustuvia ihmissuhteita myöhemmin elämässään, KD Naisten kannanotossa todetaan.

Ylös