”Treenaaminen tekee keski-ikäiselle hyvää” – Anita Hyttinen on luistelun tuplamestari

24.2.2016 klo 10:55 Kotimaa Kristiina Kunnas

Pohjois-Savon Kristillisdemokraattien toiminnanjohtaja Anita Hyttinen on hurjassa iskussa luistimet jaloissaan. Hän on jo kaksinkertainen suomenmestari, ja lauantaina Kuopiossa kilpaillaan jälleen.

Anita Hyttinen menestyy luistimilla. Helmikuun puolivälissä tuli tuplamestaruus Suomen Aikuisurheiluliiton SM-luisteluissa Jyväskylässä.

On melkein ihme, että hän on ehtinyt pysymään näin hyvässä kunnossa. Viime vuoden vaalipäällikkyys lopulta loistavasti menneissä eduskuntavaaleissa – Sari Essayah keräsi jättiäänimäärän – vei ajan ja mehut.

– Tänä talvena oman elämän ja talon remontti ovat vieneet paljon energiaa, Anita kertoo.

Ja on hän jälleen ehdokkaanakin. S-vaaleissa Anita Hyttinen on Osuuskauppa Peeässän ehdokas jäsenalueella 3. Äänestysaika on 9.–23. maaliskuuta.

Jyväskylän kisoissa Anita Hyttinen luisteli voittoon 500 ja 3 000 metrin kilpailuissa.

Jos olen Kuopion viidelläkympillä viiden joukossa olen tyytyväinen, koska ikänaisena joudun luistelemaan nuorempia vastaan.

– Viisisatanen oli olosuhteet huomioon ottaen hyvä, vaikka tavoite oli päästä vielä alle minuutin. Aikani oli lopulta 1.00.54.

– Nihkeä räntäsateinen rata ei ollut todellakaan liukas. Kolmellatonnilla sai tehdä koko ajan töitä ja viimeiset pari kierrosta jo painoi reisissä.

Tavoite, eli seitsemän minuutin alitus onnistui Anitalta lopulta reilusti. Aika oli 6.42.38.

Tämän viikon lauantaina hän luistelee Kuopion Ice Marathon -matkoista 50 kilometriä.

– Rata on 7,5 kilometriä, joten kisa on lopulta 52,5 kilometriä, Anita Hyttinen toteaa.

– Tavoitteena on päästä maaliin mahdollisimman nopeasti. Katsotaan sitten tulos. Jos pääsen viiden joukkoon olen tyytyväinen, koska ikänaisena joudun luistelemaan nuorempia vastaan.

Kuopiossa on naisille vain yksi sarja eli yleinen sarja.

– Treenaaminen tekee keski-ikäiselle hyvää, Anita Hyttinen kannustaa.

 

 

 

Ylös