Kansanedustaja Antero Laukkanen: Sakkoja ei pidä korottaa valtion kirstun täyttämiseksi

18.3.2016 klo 15:07 Politiikka KD Lehti

Lakivaliokunnan jäsen, kansanedustaja Antero Laukkanen pitää perustuslakivaliokunnan antamaa lausuntoa sakkojen korotusesityksestä hyvänä.

Perustuslakivaliokunnan mukaan ”valtiontalouden sopeutustoimia ei voida sellaisenaan pitää hyväksyttävänä perusteena säätää ehdotettuja muutoksia rikosoikeudelliseen seuraamusjärjestelmään”.

Korotuksilla hallitus havittelee 56 miljoonan euron lisätuloja. Hallituksen esitystä perustellaan lähinnä tarpeella kerätä lisää sakkotuloja valtion kassaan.

– Perustuslakivaliokunnan tulkinta on aivan oikea. Sakkoja ei pidä korottaa valtion pohjattoman kirstun täyttämiseksi. Rikoksesta saatu rangaistus on suhteutettava rikoksen vakavuuteen eikä valtion taloustilanteeseen, Laukkanen sanoo.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen (HE 1/2016) rikoslain ja pysäköinninvalvonnasta annetun lain muuttamisesta. Esityksen mukaan päiväsakot kaksinkertaistettaisiin ja rikesakon enimmäismäärää korotettaisiin tuntuvasti.

Korotuksilla hallitus havittelee 56 miljoonan euron lisätuloja. Hallituksen esitystä perustellaan lähinnä tarpeella kerätä lisää sakkotuloja valtion kassaan.

Laukkanen odottaa, että lakivaliokunta suhtautuu vakavasti perustuslakivaliokunnan lausunnossaan esiin tuomaan huoleen ja esittää hallituksen esityksen hylkäämistä.

Ylös