Teknologia apuun oppimisessa – 60 koulua mukaan kokeiluun Helsingissä

1.4.2016 klo 12:47 Kotimaa KD Lehti

Koulu ilman oppikirjoja tai pulpettimia tai koulumaisuutta? Helsingissä on alkamassa teknologiapohjainen oppimiskokeilu.

Helsingissä 60 koulua kokeilee, miten teknologian avulla voi kehittää hyvää oppimista. Nelivuotisten kokeilujen teemoja ovat ilmiöpohjainen, oppikirjaton, pulpetiton, kouluton tai ePortfolio-koulu. Hankkeita on yhteensä 71 ja niistä 26 on koulujen omia digitalisaatioon liittyviä innovaatiohankkeita.

Koulut ovat nyt valmiita ottamaan oman digiloikkansa.

Helsingin kaupunki on käynnistämässä laajaa opetuksen digitalisaatio-ohjelmaa vuosille 2016–2019. Opetuslautakunnan maaliskuun lopussa hyväksymä esitys ohjelmasta on tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn kevään aikana.

Digitalisaation kokeilukouluiksi on valittu 49 kaupungin peruskoulua, kymmenen lukiota ja Stadin ammattiopisto. Kokeiluun haluttiin mukaan kouluja, joissa koko koulu on valmis uudistamaan toimintakulttuuriaan. Tuloksia arvioidaan yhdessä opettajien, oppilaiden ja huoltajien kanssa. Myös Helsingin yliopisto tekee tutkimuksen kokeiluista.

– Digitalisaatio muuttaa opettamista ja oppimista. Näissä kokeilukouluissa kehitetään koulun digitalisaatiota, hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja, joita otetaan käyttöön myös muissa kouluissa. Koulut ovat nyt valmiita ottamaan oman digiloikkansa, kuvailee erityissuunnittelija Pasi Silander, joka vetää digitalisaatio-ohjelmaa opetusvirastossa.

Helsingissä koulujen digitalisaatiota kehitetään viidellä eri teemalla: ilmiöpohjainen koulu, ePortfolio-koulu, oppikirjaton koulu, pulpetiton koulu ja kouluton koulu. Lisäksi 26 koulua kehittää omaa innovaatiotaan, joka liittyy digitalisaatioon.

Arabian peruskoulu osallistuu oppikirjaton koulu -teemaan. Kokeiluprojektissa keskitytään muotoiluprosessiin, tutkivan oppimisen malliin ja ajattelun taitoihin. 7.-luokkalaiset ja joustavan perusopetuksen oppilaat tekevät tietokoneiden avulla oppimistaan näkyväksi.

INFO

• ilmiöpohjainen koulu: tarkastellaan todellisen maailman kokonaisvaltaisia ilmiöitä, joissa oppiaineet yhdistyvät luontevasti. Ilmiöitä analysoidaan yhdessä.
• ePortfolio-koulu: oppilaat tuottavat tietoa omaan sähköiseen portfolioonsa, joka tuo oppimisprosessin ja kehittymisen näkyväksi.
• oppikirjaton koulu: käytetään sähköisiä oppimateriaaleja ja aineistoja, joita voivat tekstin lisäksi olla esim. animaatiot, videot, multimediaesitykset.
• pulpetiton koulu: oppimistiloihin rakennetaan kalusteiltaan moderni työskentely-ympäristö ja oppimisympäristöt laajenevat myös koulurakennuksen ulkopuolelle.
• kouluton koulu: oppimista ei organisoida perinteisin oppitunnein, lukujärjestyksin tai luokittain, vaan se voi olla esimerkiksi työpajamaista tai projektioppimista.
Ylös