KD Nuoret: Kaikille sotaveteraaneille yhtäläiset oikeudet ilmaiseen kuntoutukseen ja palveluihin

27.4.2016 klo 10:23 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattiset Nuoret vetoavat kansallisena veteraanipäivänä, että kaikille sotiemme veteraaneille tarjotaan riittävät palvelut ja ilmainen kuntoutus.

– Sotiemme veteraanien joukko pienenee tällä hetkellä päivittäin lähes parillakymmenellä henkilöllä, KD Nuorten puheenjohtaja Remo Ronkainen muistuttaa.

– On kiistanalaista, miksi tietyn sotainvaliditeetin omaavat jäävät ilman kotiin vietäviä, veloituksettomia avopalveluita

Suomessa on yhä iso joukko veteraaneja, joilla ei ole säännöllistä vuosittaista kuntoutusta tai mahdollisuutta saada kotona selviytymistä tukevia palveluita. Valtion talousarviossa varoja oli sotainvalidia kohti 30 000 euroa, mutta sotaveteraania kohti vain 2000 euroa.

– On kiistanalaista, miksi tietyn sotainvaliditeetin omaavat jäävät ilman kotiin vietäviä, veloituksettomia avopalveluita, Ronkainen kritisoi.

Iän karttuessa vaivat lisääntyvät ja pienemmänkin sotainvaliditeetin omaavat tarvitsevat päivittäistä apua. Yli puolet veteraaneista on pienituloisia eli heidän eläkkeensä on kuukaudessa seitsemästäsadasta tuhanteen euroon. Lääkekulujen nousu, apuvälineiden hankinta tai liikkumista helpottavien kodin kunnostusten tarve horjuttaa pienituloisen veteraanin arkea.

Ronkaisen mielestä nyt olisi aika tarjota kaikille sotiemme veteraaneille riittävät palvelut ja ilmainen kuntoutushoito samalla, kun Suomi valmistautuu juhlimaan ensi vuonna 100-vuotiasta itsenäisyyttään.

Kristillisdemokraattisen Nuoret pitävät hyvänä kehityksenä, että vuosikymmenten saatossa arvostus veteraaneja kohtaan on noussut, ja heidän tekojaan ja tahtoaan puolustaa isänmaata kunnioitetaan syvästi.

– Juhlapuheissa veteraanit ovatkin saaneet ansaitsemaansa huomiota. Silti käytännön tasolla veteraanien etuuksissa on vielä paljon tehtävää, KD Nuoret toteavat.

Tänään 27.4. vietetään Suomessa kansallista veteraanipäivää.

 

 

Ylös